Tuukka Koski
07:10 - 06.05.2021 / viihde / Findance
Jyrki Sukulan perustama Sukula 40 Pop Up huikea menestys - Yli tuhat varausta muutamassa tunnissa

Kiinnostus Jyrki Sukulan uutta Sukula 40 Pop Up -ravintolaa kohtaan on hurjaa. Ravintolaan tehtiin muutamassa tunnissa yli 1 000 varausta.

- Moni ilta alkaa olla jo täynnä, mutta mukaan mahtuu vielä, Sukula rohkaisee.

- Totta kai toivoin, että tällainen iso ponnistus herättäisi ihmisten mielenkiinnon, mutta tämä ylittää kyllä rohkeimmatkin toiveeni ja vetää nöyräksi. Tuntuu siltä, että ihmisillä on näinä aikoina valtavan suuri tarve ravintolakokemuksille, Sukula sanoo.

Sukula 40 Pop Up -ravintola valtaa Espan ylä- ja alakerran 12.5.–20.6. Sukulan itsensä isännöimässä, mestarin koko uraan keskittyvässä ravintolassa tarjolla on joka ilta yksi kahdeksan ruokalajin menu juomineen. Menu koostuu Sukulan uran rakkaimmista annoksista päivitettynä tähän päivään ja vaihtelee makumaailmaltaan maasta ja tunnelmasta toiseen.

- Ihmisten viestejä lukiessani tunteeni ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Pääosin olen ollut valtavan innoissani, mutta kyllä hetkittäin on pukannut myös pientä tuskanhikeä. Odotukset tuntuvat olevan pilvissä, mutta niin pitääkin, Sukula jatkaa.

Ihmiset ovat esittäneet jopa annostoiveita Sukulan pitkän ja värikkään uran varrelta. Esimerkiksi Ravintola Helmen klassista Nakkimetsää on toivottu paljon.

- Tämä alkaa täyttää jo melkein eräänlaisen stadionkeikan tunnusmerkit toivebiiseineen ja hyvä niin. Toiveita saa esittää myös jatkossa. Luen kaikki ja mietin, löydänkö niihin kulman, joka tuntuu raikkaalta, Sukula lupaa.

Sukula 40 on auki 12.5.–20.6. keskiviikosta sunnuntaihin. Arkisin ja lauantaisin kattauksia on ravintolarajoituksista riippuen joko yksi (17) tai kaksi (17 & 20) ja sunnuntaisin yksi (13–17).

Mestari itse lupaa olla paikalla joka ilta.

Varaukset osoitteessa: https://espahelsinki.com

Sukula 40 x Espa
Pohjoisesplanadi 17, 00170 Helsinki