
Markku Pulli on kertoimella 4,25 Unibetin ykkössuosikki Julkkis-BB:n voittajaksi. Pullin perässä vedonlyöntiyhtiön kärkisuosikkeina tulevat Roni Bäck (kerroin 5,00) ja Petra Olli (5,75).
Hännänhuippuna Unibetin kertoimissa ovat Saija ”Sani” Aartela (25,00), Janne Porkka (20,00) sekä Nina Mikkonen ja Rosa Meriläinen (molemmilla kerroin 15,00).
Ensimmäisessä häätöäänestyksessä katsojilta eniten ääniä taloon jäämisen puolesta saaneen Sanna Ukkolan kerroin on puolestaan 12,00.
– Moni saattaa ihmetellä nyt Ukkolan tai (häätöuhan alla olleen) Ollin kertoimia. Mutta tällaisissa pitempikestoisissa voittajavedoissa kertoimenlaskijoidemme tehtävä on ajatella myös henkilön kehittymispoteentiaalia katsojien silmissä. Juuri Big Brotherin kaltaisissa formaateissa alun näkyvä ennakkosuosikki voi alkaa nopeastikin ärsyttää katsojia, kun taas jostain toisesta aluksi vähän hiljaisesta hahmosta saattaakin kuoriutua voittaja, Unibetin emoyhtiö Kindred Groupin Suomen maajohtaja Antti Tikka kertoo.
– Toisaalta taas tämä nykyinen, hyvin nopeatempoinen Julkkis Big Brother eroaa selvästi kilpailun aiemmista Suomessa nähdyistä formaateista. Siksi tämä on lopulta varsin haastava kohde kertoimenlaskijoillemme, Tikka jatkaa.
Suomen Julkkis Big Brotherin voittajakertoimet:
Markku Pulli 4,25
Roni Bäck 5,00
Petra Olli 5,75
Sara Forsberg 6,25
Toni Nieminen 7,00
Pinja Sanaksenaho 8,75
Aleksi Valavuori 10,00
Seppo ”Sedu” Koskinen 11,00
Sanna Ukkola 12,00
Nina Mikkonen 15,00
Rosa Meriläinen 15,00
Janne Porkka 20,00
Saija Aartela 25,00
Big Brother Big Brother Suomi Janne Porkka Markku Pulli Nina Mikkonen Petra Olli Roni Bäck Rose Meriläinen Saija Aartela Sanna Ukkola vedonlyönti