Mysteeri ratkeaa tiistaina 4.5., kun Myyrä-seikkailuohjelman odotettu finaalilähetys nähdään MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa kello 21 alkaen. Muista jaksoista poiketen finaalia ei julkaista mtv-palvelussa ennen tv-esitystä. Myyrän finaalikolmikko on Aino Sirje, Mikko Kuoppala alias Pyhimys ja Teemu Packalén. Yksi heistä voittaa yli 20 000 euroa, yksi jää tyhjin käsin ja yksi on Myyrä.
Roope Salmisen juontama Myyrä siirtyy finaalilähetyksessä Latviasta Suomeen, kun kaikki 10 kilpailijaa kokoontuu Helsinkiin kuulemaan, kuka lopulta saa kilpailijoiden yhdessä keräämän voittopotin ja kuka on ollut petollinen myyrä.
“Ennen kuin sain finaalijakson käsikirjoituksen sähköpostiini, en uskaltanut edes arvailla kuka myyrä oikeasti on! Matkan varrella onnistuin vakuuttamaan itselleni melkein jokaisesta pelaajasta, että miksi hän voisi olla myyrä”, Roope Salminen kertoo.
Finaalissa päästään näkemään katseilta piilossa olleita myyräilyjä
Finaalissa kilpailijat näkevät toisensa ensimmäisen kerran syksyn kuvausten jälkeen, ja heille selviää viimein, kuka on pudonnut missäkin vaiheessa ja ketkä ovat päässeet finaaliin. Yksi jos toinenkin kisaaja saa yllättyä, kun oma vahvin myyräepäilty tuleekin pudonneiden pöytään.
Ensin jaksossa paljastetaan toiseksi tullut kilpailija, jonka myyrän metsästyskeinot eivät yltäneet voittoon asti. Sen jälkeen selviää myyrän henkilöllisyys ja kuka kilpailijoista korjaa voittajana rahapotin. Paljastusten jälkeen finalistit, kanssakilpailijat ja ohjelman katsojat pääsevät kurkistamaan, mitä kaikkea myyrä olikaan ohjelmaa tehdessä kieroillut, huijannut ja manipuloinut kun paljastavat videonauhat laitetaan pyörimään.
“Hienointa finaalipäivässä oli nähdä kaikki pudonneet kilpailijat ja heidän reaktionsa myyrän henkilöllisyyteen sekä myyräilymontaaseihin. Pudonneet ovat tulleet pahasti huijatuiksi, mutta ovat huijarista mielettömän ylpeitä. Koko finaali on alusta loppuun todella herkullinen tunteiden vuoristorata”, juontaja Salminen sanoo.
Myyrä on ollut yksi MTV:n vahvan ohjelmakevään katsojamenestyksistä. Ohjelman toinen tuotantokausi on tavoittanut jo yli 2,6 miljoonaa suomalaista, ja yksittäiset jaksotkin yli miljoonan per jakso. Keskikatsojamäärä on ollut kauden aikana keskimäärin 760 000 ja ensimmäiseen kauteen verrattuna yleisömäärä kasvoi 17 %.*
“Myyrä on hyvä esimerkki yhteisöllisyyttä kasvattavasta ohjelmasta, kun katsojilla on yksi yhteinen päämäärä: selvittää kuka on myyrä. Epäiltyjen ja mahdollisten vihjehavaintojen jakaminen oli aktiivista sosiaalisen median alustoilla koko kauden ajan. Innokkaimmat myyränmetsästäjät valvoivat nähdäkseen jakson heti vuorokauden vaihtuessa mtv-palvelusta ja olivat ensimmäisten joukossa spekuloimassa sisältöä. Kilpailijoista kukaan ei selvinnyt ilman pienintäkään myyrän leimaa ja jotkut olivat vahvojen epäilysten alla alusta lähtien”, kertoo ohjelman vastaava tuottaja Jasmi Kuusisto MTV:ltä.
Opettajien pikkujouluhitti nro 1!Kuuntele Opettaja Lilli Spotifysta!