
Viime kesänä päivänvalon nähneet puutarhan pop up -myymälät nousevat myös tänä keväänä reilun 200 S-ryhmän myymälän parkkipaikalle. Konseptin ideana on tuoda puutarhatuotteita ja kesäkukkia saataville myös niihin myymälöihin, joista ei löydy varsinaista kesäpihaa. Suurempi kesäpiha löytyy kaikista Kodin Terroista, S-raudoista sekä noin puolesta Prismoja.
Pop upeissa on mukana S-marketteja, Sale- ja ABC-myymälöitä sekä Prismoja eri puolilta Suomea, osa ensimmäistä kertaa. Mukana on myös 7 Peremarket-Prismaa Virossa. Pop upit aukeavat huhtikuun puolivälistä alkaen säiden mukaan. Puutarhamyynnin sesonki käynnistyy toden teolla toukokuussa: vilkkaita myyntipäiviä ovat perinteisesti olleet esimerkiksi äitienpäiväviikonlopun lauantai sekä helatorstai.
Puutarhan pop upit saivat asiakkailta viime vuonna positiivisen vastaanoton. Erityisesti pienemmillä paikkakunnilla iloittiin siitä, että kesäkukkia ei tarvinnut lähteä hakemaan kauempaa vaan ne sai ostettua omalta kylältä ja muiden ostosten yhteydessä. Kevytpuutarhamyymälöiden myynti nousi viime vuonna yli 60 % vuoteen 2019 verrattuna, ja myös tällä vuodelle odotukset ovat kovat. Konseptia on kehitetty entistäkin toimivammaksi viime vuoden kokemusten perusteella.
”Tuomme pop up -myymälöihin tänä kesänä esimerkiksi opastustelineen, josta voi napata itselleen ostoslistan. Listalta voi ruksia haluamansa tuotteet ja määrät, maksaa kassalle ja tämän jälkeen lastata tuotteet suoraan autoon”, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Tiina Tiirinlahti S-ryhmän marketkaupasta.
Myynneissä kovaa kasvua
Suomen valtasi viime kesänä puutarhanhoitobuumi, jonka myötä moni innostui hankkimaan kukkaloistoa omalle pihalle tai parvekkeelle. Puutarhanhoitoon liittyvien kategorioiden myynti kasvoi myös S-ryhmässä kaikkiaan noin 35 % viime kesänä, ja innostuksen uskotaan jatkuvan myös tänä kesänä.
”Merkkejä tästä on ollut nähtävissä jo keväällä, sillä esimerkiksi kukkaruukkuja ja multaa on myyty jo kovasti. Jos kehitys jatkuu samaa vauhtia, tästä kesästä on tulossa viime vuottakin vilkkaampi myynnillisesti. Puutarhaharrastuksessa nälkä myös kasvaa syödessä, kasveja voi lisätä loputtomasti ja pihalta löytyy aina joku nurkka, jota voisi vielä ehostaa. Pienelläkin parvekkeella mahtuu vaikkapa ruukkuviljelemään”, sanoo tuoteryhmäpäällikkö Memmu Palander S-ryhmän marketkaupasta.
Suurempien myymälöiden kesäpihoilla on saatavilla laajempi valikoima tuotteita, muun muassa perennoja ja puuvartisia monivuotisia kasveja, mutta suosikkituotteet ovat samoja lähes myymälästä riippumatta. Asiakkaiden suosikkeja ovat esimerkiksi orvokkiamppelit, terassihortensiat ja mullat.
”Eniten ostetaan tuttuja kesäkukkia, mutta niihinkin tulee jatkuvasti uusia lajikkeita, mikä pitää mielenkiinnon yllä. Toisaalta ihmiset ovat myös rohkeampia kokeilemaan, miten erilaiset kasvit pärjäävät omalla pihalla ja paikallisilmastossa, eli kasvuvyöhykkeitä ei enää tuijoteta niin tarkkaan kuin ennen”, Tiirinlahti mainitsee.
Innostus kotipihojen ja kesämökkien ehostamiseen näkyy myös esimerkiksi puuöljyjen myynnissä, joka kasvoi viime vuonna hieman yli 20 % vuoteen 2019 verrattuna. Tänä vuonna noin 140 S-ryhmän myymälää on mukana Tikkurilan uudessa puuöljykonseptissa, jossa ideana on tarjota kaikki terassin tai laiturin öljyämiseen tarvittavat tuotteet öljystä siveltimiin