Elisa
12:10 - 27.04.2021 / viihde / Findance
Elisa avasi 5G-verkon Lappeenrantaan

Elisan 5G-verkko on avautunut Lappeenrantaan. Valtakunnallisesti Elisan 5G-verkon alueella asuu jo yli 2,5 miljoonaa suomalaista.

Elisa jatkaa 5G-verkkonsa nopeaa laajentamista ja nyt verkko avautui Lappeenrantaan. Aluksi verkko palvelee muun muassa keskustan, Kimpisen, Harapaisen, Reijolan, Mattilan, Kesämäen, Kuusimäen, Voisalmen, Kourulanmäen ja Ihalaisen alueilla. Myöhemmin tänä vuonna verkkoa laajennetaan vielä merkittävästi.

Vastikään valmistuneen riippumattoman tutkimuksen mukaan Elisan 5G-verkko on kattavin Suomessa. Lappeenranta on jo 87. paikkakunta, jonne Elisa on avannut 5G-verkon.

– Lappeenrannan lisäksi avaamme verkon myöhemmin tänä vuonna Imatralle. Toivottavasti tämä tieto vähentää epäilyjä siitä, ettei 5G-verkkoa pystyttäisi rakentamaan itärajan tuntumaan. Meidän tulee toki huomioida taajuuksien käytön koordinointi Venäjän kanssa, mutta pystymme kyllä tarjoamaan nopean 5G-verkon kaikkialle Itä-Suomeen, Elisan Itä-Suomen aluejohtaja Ari Punkkinen vakuuttaa.


Kunnille 5G:n merkitys on suuri

– Otamme innolla vastaan tiedon Lappeenrannan 5G-verkosta. Tämä on iloinen uutinen kaupunkilaisille ja alueen yrityksille, ja erityisesti uskon tästä olevan hyötyä etätyöntekijöille. Nyt meillä on myös tarjolla matkailijoille entistä luotettavammat mobiiliyhteydet ja tulevaisuudessa kenties myös uudenlaisia, 5G:n mahdollistamia digitaalisia palveluita, Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva sanoo.

5G-verkko mahdollistaa merkittävästi aiempaa nopeammat mobiiliyhteydet. 5G-verkon kapasiteetti on edeltäjiinsä verrattuna moninkertainen, jonka ansiosta käyttäjiä ja laitteita mahtuu verkkoon huomattavasti enemmän. Suomessa kapasiteetin tarve on erittäin suuri, sillä suomalaiset käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa. Myös viive on 5G-verkossa pienempi.

Jopa gigan nopeuden tarjoavan 5G:n voi hankkia omaan mobiililaitteeseen tai sitä voi käyttää kiinteän yhteyden tavoin kodin tai pienehkön yrityksen yhteisenä yhteytenä. 5G:n käyttöä varten tarvitsee 5G:tä tukevan päätelaitteen, 5G-liittymän sekä tulee olla 5G-verkon alueella.

artikkelin avainsanat:
5G Elisa kännykät Lappeenranta tech