
Taavi Vartian käsikirjoittaman ja ohjaaman ja Nelonen Median levittämän Pertsa ja Kilu -elokuvan tiimoilta on tehty sopimus kansainvälisen myyntiyhtiön kanssa.
Elokuvatrilogian jatko-osan kuvaukset käynnistetään mahdollisesti jo talvella 2022. Nelonen Media toimii levittäjänä myös tulevissa elokuvissa.
Euroopassa sijaitseva myyntiyhtiö etsii parhaillaan Pertsa ja Kilu -trilogian ensimmäiselle osalle kansainvälisiä levitysväyliä, jotta elokuva nähtäisiin tulevaisuudessa kaikkialla maailmassa. Elokuvatrilogian ensimmäisen osan julkaisu leffateattereihin odottaa Suomessa yhä sopivaa ensi-iltapäivää koronatilanteesta johtuen. Tuotantoyhtiössä jatko-osaa kehitellään jo parasta aikaa.
Kaikkien aikojen Pertsa ja Kilu on itsenäinen 2. osa tekeillä olevaan trilogiaan. Se jatkaa kesällä 2020 Kotkassa kuvatun ensimmäisen elokuvan tematiikkaa ystävyydestä, rohkeudesta, kekseliäisyydestä ja mielikuvituksen vimmaisesta voimasta. Kun ensimmäisessä osassa Pertsa ja Kilu pääsivät kadonneen huvijahdin ja pankkirosvon jäljille, kaksikko ajautuu jälleen osaksi yhä vauhdikkaampaa seikkailua sekä huikeita tilanteita. Kaikkien aikojen Pertsa ja Kilu yhdistelee laajemmin elementtejä romaaneista Pertsa ja Kilu merellä, Pertsa ja Kilu kippareina sekä Saaresta nousi savua.
”Keskitymme tuomaan jatko-osaan modernin ja samalla ajattoman tarinan, joka kunnioittaa alkuperäisten tarinoiden henkeä. Kuten trilogian ensimmäisessä osassa, tässäkin on mukana toisaalta 50-luvun romantiikkaa, mutta samalla 2000-luvun stilisoituja näkymiä - oleellista on pitää kerronta hillitysti irti ympäröivästä realismista. Kaikki on mahdollista, kun kehys on sopivan fiktiivinen ja irrallinen nykypäivän arjesta”, toteaa käsikirjoittaja ja ohjaaja Taavi Vartia.
Nelonen Mediassa uskotaan vahvasti Pertsa ja Kilu -trilogiaan. Nelonen Media on antanut tänä keväänä sitoumuksensa myös jatko-osien levityksestä.
"Hyvät sisällöt matkaavat myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Hienoa, että suomalainen elokuva ja elokuvan tekijät kiinnostavat myös kansainvälisesti. Elokuvateattereissa käynti on toivottavasti mahdollista pian, koska tutkimusten mukaan elokuviin meno on kärkipäässä ihmisten tulevaisuuden suunnitelmissa", kommentoi Nelonen Median kotimaisten elokuvien päällikkö Antti Luusuaniemi.
Tarkempia juonipaljastuksia jatko-osasta käsikirjoittaja ja ohjaaja Taavi Vartia ei vielä paljasta, mutta jatko-osissa tullaan näkemään ensimmäisestä osasta tuttuja hahmoja. Tavoitteena on, että ainakin näyttelijät Olavi Kiiski (Pertsa), Oskari Mustikkaniemi (Kilu) sekä Sara Vänskä (Pirkko) tulisivat jatkamaan rooleissaan myös tulevissa elokuvissa. Jatko-osissa myös roolihahmot ovat tulleet hiukan vanhemmiksi, samoin kuin myös näyttelijät tosielämän puolella. Jatko-osan kannalta onkin tärkeää, että elokuva päästäisiin kuvamaan kaavaillun aikataulun mukaisesti, jotta nuoret eivät ehdi kasvaa liian aikuisiksi.
Antti Luusuaniemi Kaikkien aikojen Pertsa ja Kilu Olavi Kiiski Oskari Mustikkaniemi Pertsa ja Kilu Sara Vänskä Taavi Vartia