Suvi B
00:10 - 10.04.2021 / musiikki / Findance
Suvi Pitkänen alias DJ Suvi B julkaisi uuden musiikkivideon All I Need - "Musiikki on minulle tapa purkaa asioita"

Kauneusalan yrittäjänä ja DJ:nä julkisuuteen noussut Suvi Pitkänen on juuri julkaissut uusimman singlensä. Kappale on nimeltään All I Need, ja se on samalla ensimmäinen, jonka Pitkänen on toteuttanut täysin omalla tyylillään.

All I Need on taiteilijanimellä Suvi B esiintyvän Pitkäsen tuorein tuotos italialaisen Bang Records -levy-yhtiön kanssa tehdystä kolmen julkaisun levytyssopimuksesta. Ensimmäinen singleistä ilmestyi viime kesänä, ja nyt on luvassa uutta musiikkia vielä touko-kesäkuun aikana.

– Musiikki on minulle tapa purkaa asioita. All I Need onkin kuin viimevuotisen elämäni koko kaari. Ensin olin täysin hukassa, mutta sitten löysin uudelleen itseni ja parisuhteeni. Laulun minä-henkilön voikin käsittää kahdella tavalla, ja kirjoitin tämän biisin ikään kuin kahteen kertaan: ensin itselleni ja sitten miehelleni, Pitkänen kertoo.

All I Need -kappaleen toisena tekijänä on DJ-tuottaja Jukka Kuuri-Riutta. Kappaleen video kuvattiin Dubaissa.

– Minun piti tehdä Dubaissa video jo viimevuotiseen singleeni. Kaikki oli valmiiksi sovittua kuvausryhmää ja lentoja myöten, mutta sitten tulivat tiukat koronarajoitukset, ja kaikki peruuntui. Kun All I Need syntyi, halusin ehdottomasti, että video tehtäisiin siellä nyt. Onneksi lennot olivat taas mahdollisia ja tiukkojen karanteenien jälkeen pääsimme kuvauksiin.

– Videon alussa olen hukassa ja haahuilen yksin aavikolla. Sitten löydän tien, joka vie minut takaisin elämään. Video on hyvä kuvaus siitä, mitä olen käynyt läpi elämässäni viimeksi kuluneen vuoden aikana. Rakastan Dubaita ja olen siellä onnellinen, kuten koko elämässänikin nyt, Pitkänen jatkaa.

Suvi Pitkänen on keskittynyt nykyisin kauneusalalla verkkokauppaan ja yhä enemmän DJ-työhön ja musiikin tekemiseen.

– Olen tehnyt töitä kaupallisena DJ:nä jo yli kymmenen vuotta, mutta syvimpänä sisälläni ovat aina eläneet club house ja sen eri genret. Korona-aika on valitettavasti estänyt DJ-työni käytännössä kokonaan. Olen käyttänyt hyväksi tämän ajan kehittämällä kauneustuotteiden verkkokauppaa ja tekemällä uusia biisejä.

Oman uransa lisäksi Pitkänen tekee tiivistä yhteistyötä musiikkimaailmassa Janelyn kanssa. Janely toimi laulajana Pitkäsen viime kesänä julkaistulla First Time -nimisellä debyyttisinglellä. Janely julkaisi juuri oman tuoreen Crown-nimisen singlensä, ja kaksikolta on tulossa lisää yhteistä musiikkia lähempänä kesää.