Viivi Huuska
14:10 - 09.04.2021 / musiikki / Findance
Erika Vikman julkaisi uuden singlen Häpeä - "Todellinen vapaus koittaa, kun siitä osaa irrottaa"

Erika Vikman on julkaissut uuden singlen Häpeä.

Kappaleessa puhutaan häpeästä irtaantumisesta. Biisin on sanoittanut ja säveltänyt Janne Rintala yhdessä Kaisa Korhosen kanssa.

Erika kuvailee kappaletta näin:

- Halusimme tehdä laulun häpeästä irtaantumisesta. Häpeä voi lamaannuttaa ja estää meitä toimimasta ja ilmaisemasta itseämme. Häpeä kuuluu jokaisen meidän elämään jollain muotoa, mutta todellinen vapaus koittaa, kun siitä osaa irrottaa. Olen pohtinut paljon häpeän teemaa elämässäni viime vuodet ja tullut siihen tulokseen, että valitsen häpeilemättömyyden. En enää suostu häpeämään sitä kuka olen.

Erika Vikman nousi koko kansan suosioon nyt jo platinarajan ylittäneellä Cicciolina-kappaleellaan sekä huikealla menestyksellään viime vuoden Uuden Musiikin Kilpailussa.


Myös viime syksynä julkaistu Syntisten pöytä saavutti poikkeuksellisen suuren suosion. Platinarajan ylittänyt kappale pysytteli pitkään Suomen Spotifyn top50 -listalla ja kappaleen musiikkivideota on katsottu Youtubessa jo yli 3 miljoonaa kertaa.

Syntisten pöytä on myös ehdolla tämän vuoden Emma Gaalassa Vuoden biisi -kategoriassa.