World Wrestling Entertainmentin, eli WWE:n tuottamat showpainitapahtumat ja niistä koostetut tv-lähetykset ovat taattua ryminäviihdettä koko perheelle. Etenkin kotimaassaan Yhdysvalloissa supersuosittu showpaini palaa nyt Suomeen ja Subille kahden ohjelman, RAW'n ja Smackdownin muodossa. Aiemmin showpainia on seurattu Subilla 2000-luvun alkupuolella.
Subilla painit pyöräytetään käyntiin perjantaina 9.4. nähtävällä RAW-lähetyksellä, joka esitetään Yhdysvalloissa 29.3. Lauantaina 10.4. puolestaan rymistellään Smackdownin merkeissä.
Mitä on RAW ja Smackdown?
Yhdysvalloissa maanantai-iltaisin nähtävä RAW on tv-historian pisimpään jatkunut viikoittainen ohjelma. RAW-lähetykset alkoivat vuonna 1993, eikä lajissa tunneta kausia, vaan show't pyörivät ympäri vuoden. Lähetettyjä jaksoja onkin kertynyt jo reippaasti yli 1000.
Smackdownit puolestaan ovat kotimaassaan perjantai-illan viihdettä, ja siellä toisistaan mittaa ottavat omat tähtensä. RAW ja Smackdown -painijat kohtaavat toisensa silloin tällöin, mutta pääasiassa niiden tapahtumat sijoittuvat omiin "maailmoihinsa" ja niissä nähtävät juonenkäänteet ovat toisistaan riippumattomia.
Showpainissa pääpaino on kilpaurheilun sijaan näyttävässä viihteessä. Painiotteluiden koreografiat on suunniteltu ja eri painijoiden väliset tarinat tarkkaan käsikirjoitettu. Se kuka voittaa, on etukäteen sovittu, ja painijoilla on kaikilla omat tarinansa ja roolinsa.
Urheilua laji monella mittapuulla kuitenkin on. Painijat treenaavat hurjia määriä ja ovat huippukunnossa. Vaarallisten näköisten stunttien suorittaminen turvallisesti vaatii niin ikään paljon harjoitusta. Loukkaantumisiakin sattuu - kuten missä tahansa fyysisessä lajissa.
Katsojat seuraavat otteluita kuin mitä tahansa tv-sarjaa: mitä omalle suosikkihahmolle tällä viikolla tapahtuu? Myös suoran lähetyksen tuoma jännitys koukuttaa - hyvistä koreografioista ja etukäteen hiotuista tarinankäänteistä huolimatta voi tapahtua jotain odottamatonta.
Painiareenoilta voi kavuta supertähdeksi muillekin alueille
WWE:n tuottamat lähetykset ovat levinneet laajalti myös kotimaansa ulkopuolelle. Vauhdikasta ja näyttävää lajia ja sen tähtiä seurataan yli 180 maassa ja lähes 30 eri kielelle käännettynä. Jotain suosiosta kertoo esimerkiksi lajin fanimäärät sosiaalisen median alustoilla. WWE on ynnännyt, että sillä on eri somealustoilla yli miljardi seuraajaa. Esimerkiksi YouTubessa WWE:n kanavalla on lähes 75 miljoonaa tilaajaa. Kauas taakse jäävät NHL (1,6 miljoonaa) NBA (16 miljoonaa) tai FIFA (9,5 miljoonaa).
Tämän hetken suuria nimiä ovat muun muassa RAW'n ja Smackdownin hallitsevat mestarit. RAW'n hallitseva naisten mestari on japanilainen Asuka (Kanako Urai). Painiuransa lisäksi Urai on kiinnostunut myös videopeleistä ja on muun muassa tehnyt graafista suunnittelua Nintendolle ja eri mobiilipeleille.
RAW'n miesten mestari on Bobby Lashley. Entinen vapaaottelija aloitti showpainiuransa Smackdownin puolella jo vuonna 2005. Bobby Lashley on muun muassa otellut Donald Trumpin edustajana Battle of the Billionairs -nimisessä ottelussa. Vastassa ringissä oli WWE:n pääjehu Vince McMahonin edustaja Umaga ja panoksena Trumpin ja McMahonin hiuskuontalot - häviäjä menttäisi omansa.
Smackdownin naisten mestari on Sasha Banks (Mercedes Justine Kaestner-Varnado). Kaestner-Varnado on räppäri Snoop Doggin serkku ja serkkupoika onkin auttanut luomaan Kaestner-Varnadon painipersoonaa. Smackdownin miesten mestari Roman Reigns (Leati Joseph Anoa´i), jota on tituleerattu muun muassa yhdeksi halveksituimmaksi painijaksi vuosikymmeniin. Fanien inhokki on kuitenkin hiljattain brändätty uudelleen, ja uusien juonenkäänteiden ja hahmon kehittymisen myötä suosiokin on noussut.
Painimaailmasta on noussut tähtiä, jotka ovat tulleet tutuiksi myös painimaailmaa seuraamattomille. Moni tietää vaikkapa lukuisissa tv-sarjoissa vierailleet Hulk Hoganin ja John Cenan, vaikkei olisi WWE-otteluita seurannutkaan. Dwayne "The Rock" Johnson ponnisti puolestaan Hollywoodin supertähdeksi showpainiareenoilta. Lifestyle-puolella hurjaan suosioon ovat nousseet muun muassa identtiset kaksoset Nikki ja Brie Bella. Painiuransa lopettaneet naiset viihdyttävät tätä nykyä YouTubessa The Bella Twins -kanavallaan yli kolmea miljoonaa seuraajaa.
RAW ja Smackdown Subilla ja mtv-palvelussa pe 9.4. alkaen. Lähetykset perjantaisin ja lauantaisin illan klo 21 elokuvan päättymisen jälkeen.
Juotko sinäkin itsesi mukavaksi?Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX
Asuka Bobby Lashley Brie Bella Dwayne Johnson Hulk Hogan John Cena Nikki Bella Raw Roman Reigns Sasha Banks showpaini Smackdown Sub WWE