musiikki /
Lauri Tähkä siirtää Toreilta Töölöön -kiertueen syyskuulle 2021
Lauri Tähkä siirtää Toreilta Töölöön -kiertueen konsertit syyskuulle. Alkukesään suunnittelut konsertit siirretään koronatilanteen vuoksi.
Kiertueen konsertit nähdään Helsingin Bolt Arenalla 4.9.2021 ja Seinäjoen OmaSP Stadionilla 11.9.2021. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uusille keikkapäiville.
Lauri Tähkä kommentoi seuraavasti:
”Taistelu koronaa vastaan on vielä kesken. Koska näin suuria tapahtumia ei voi edelleenkään touko-kesäkuussa järjestää, jää valitettavasti ainoaksi vaihtoehdoksi molempien konserttien siirto. Mutta lupaan, että kun pitkä odotus vihdoin palkitaan, luvassa on ainutlaatuinen show. Samalla laitan kaiken toivoni siihen, että virus saadaan kohta kuriin ja pääsemme pian näkemään toisemme keikoilla”
Suosio suurempaa kuin koskaan
Pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt Lauri Tähkä on suositumpi kuin koskaan. Maaliskuun alussa julkaistu uusi single Aavikko on ollut menestys, ja yleisö on ottanut sen innolla vastaan. Se onkin pysynyt listojen kärkisijoilla ilmestymisestään lähtien.
Tuorein Meidän tulevat päivät -albumi nousi julkaisunsa jälkeen suoraan Suomen virallisen listan ykköseksi ja on ylittänyt platinarajan. Myös albumin nimikkokiertue oli loppuunmyyty.