Alamy / AOP
17:10 - 18.03.2021 / viihde / Findance
Kysely: Näitä työnantajan tarjoamia etuja arvostetaan Suomessa - Hyvinvointia edesauttavat asiat houkuttavat

Suomalaiset arvostavat työnantajan tarjoamista henkilöstöeduista selkeästi eniten kattavaa työterveyshuoltoa, selviää LähiTapiolan Arjen katsaus -tutkimuksessa. Noin kaksi viidestä suomalaisesta kertoo arvostavansa liikunnan rahallista tukemista ja lounasetua. Lähes yhtä paljon arvostettiin työnantajien tarjoamia vapaaehtoisia vakuutuksia. Asiantuntijan mukaan henkilöstölle tarjottavissa eduissa on nähtävissä muutosta.

Tammikuussa 2021 suomalaisilta kysyttiin LähiTapiolan Kantar TNS:llä teetetyssä Arjen katsaus -tutkimuksessa siitä, millaisia työnantajien tarjoamia henkilöstöetuja arvostetaan. Selvästi eniten arvostetaan kattavaa työterveyshuoltoa, jonka mainitsi 70 prosenttia kyselyyn vastanneista. Kattava työterveyshuolto on tärkeä asia etenkin keski-ikäisille, ja 80 prosenttia sekä 35-44- että 45-54-vuotiaista arvostaa sitä. Ammattiryhmistä ylemmät toimihenkilöt ja johtajat kokevat sen hyvin arvokkaaksi.

- Korona näkyy varmasti myös mielipiteissä, kun on huomattu, että julkinen terveydenhoito on ruuhkautunut, ja esimerkiksi leikkausjonot pidentyneet. Osaltaan pitkään kestänyt sote-uudistus on näkynyt erilaisten terveysvakuutusten suosion kasvuna myös yksityisvakuutuksissa. Työnantajatkin ovat huomanneet kattavan työterveyshuollon tärkeyden henkilöstön näkökulmasta, ja jo pelkästään yrityksen kannalta hyvänä, kun työntekijät pääsevät nopeasti hoitoon ja takaisin töihin. Esimerkiksi Suomen vakuutusmarkkinoilla viimeisen kymmenen vuoden aikana työterveyteen liittyvien sairauskuluvakuutettujen määrä on kasvanut lähes 1,5-kertaiseksi, toteaa LähiTapiolan chief underwriter Stefan Sippel.

Hyvinvointia edesauttavat asiat houkuttavat

Arjen katsaus -tutkimuksen mukaan toiseksi eniten suomalaiset arvostavat liikunnan rahallista tukemista (40 prosenttia) sekä sitä, että työnantaja tarjoaa lounasetua (39 prosenttia). Myös erilaiset työnantajan tarjoamat vapaaehtoiset vakuutukset ovat noin kahden viidesosan (37 prosenttia) arvostamia.

- Yhä enemmän vallalla on ajatus, että työ ei ole enää kaikki kaikessa, ja vapaa-aika merkitsee ihmisille todella paljon. Ajatellaan, että työ on mielekkään vapaa-ajan mahdollistaja. Ja onhan monelle itsestä huolehtiminen ja liikunta tärkeitä, ja toki sillä on työkyvyn ylläpitäjänä väliä myös työnantajille.

Sippel on työskennellyt vuosia yritysten henkilöstöratkaisujen parissa ja tunnistaa muutoksen, joka henkilöstöetuuksien saralla on havaittavissa.

- Perinteiset etuuskokonaisuudet, kuten lounasetu, vakuutukset ja liikunnan tukeminen ovat murroksessa. Yritykset ammentavat vaikutteita maailmalta ja kansainvälisiltä toimijoilta myös henkilöstöetuihinsa, ja tulevaisuudessa yritykset voivat tarjota henkilöstölleen ihan uudenlaisia etuja, kuten vaikka sähköautoista siivous- ja pesulapalveluihin.


Sidosryhmien edut ovat nuoremmille tärkeitä

Vastauksissa on eroa eri ikäisten välillä. Alle 25-vuotiaille työmatkan rahallinen tukeminen on tärkeää, ja heitä houkuttavat myös muita enemmän sidosryhmien tuotteista ja palveluista annettavat alennukset (31 prosenttia). Heistä lähes puolet mainitsi myös lounasedun tärkeimmäksi asiaksi.

- Vanhemmille työntekijöille on tyypillisesti tärkeämpiä kattavat ja konkreettiset työsuhde-edut. Nuoremmissa ikäluokissa on selkeästi nähtävissä se, että heille tärkeitä ovat työnantajan vastuullisuuteen liittyvät asiat ja myös erilaiset vapaa-ajan edut, jotka mahdollistavat mielekästä tekemistä. Näillä eduilla työnantaja voi myös profiloitua omalla sektorillaan muita houkuttelevammaksi.

Runsas neljäsosa suomalaisista vastaajista kertoo arvostavansa työnantajan tarjoamaa lisäeläke-etua.

- Erilaiset vakuutusedut ovat hyviä sitouttamiskeinoja myös työnantajan näkökulmasta. Tässä kohdin suomalaisia saattaa mietityttää tuleva eläkeajan toimeentulonsa, ja eläkkeellä muut työnantajan tarjoamat edut yleensä tippuvat pois. Erilaiset työnantajan tarjoamat vapaaehtoiset vakuutukset ovat selkeitä kilpailutekijöitä etenkin tietyillä toimialaloilla ja tietyille osaajille. Työntekijä pystyy helposti muodostamaan käsityksen sellaisten etujen taloudellisesta arvosta.


Johtajia kiinnostavat liikunta- ja henkilöstörahastoedut

Kyselyyn vastanneista suomalaisista keskimääräistä useampi johtaja (30 prosenttia) kertoo pitävänsä arvossaan henkilöstörahastoa, kun kaikista suomalaista vain noin joka kymmenes mainitsee henkilöstörahaston tärkeäksi eduksi. Yli puolet toimihenkilöistä mainitsee liikunnan rahallisen tukemisen tärkeäksi. Lounasetu on myös heille tärkeä asia, sen mainitsi noin puolet johtajista ja toimihenkilöistä.

- Erityisesti johtajien taloustilanne saattaa olla sellainen, että perusturvallisuuden tunne on katettu ansiotulojen kautta, ja siksi heille selkeästi taloudelliseen vaurastumiseen tähtäävät seikat nousevat tärkeiksi. Toisaalta henkilöstörahasto on palkitsemismuoto, joka kattaa yrityksen koko henkilöstön.

LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselytutkimukseen vastasi 15.–21. tammikuuta 1027 suomalaista. He edustavat maan 15–74-vuotiasta väestöä, Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kyselyn toteutti Kantar TNS ja sen virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä.