Alamy / AOP
04:10 - 04.03.2021 / viihde / Findance
Suplan lukuhetki: Max Seeck, Henriikka Rönkkönen ja Kale Puonti antavat teoksilleen äänensä radiossa

Suomalaisen nykykirjallisuuden suosituimpiin tähtiin kuuluvat Max Seeck, Henriikka Rönkkönen ja Kale Puonti tuovat teoksensa suuren yleisön kuultavaksi suorissa radiolähetyksissä maaliskuussa. Myös Samu Haber osallistuu Suplan lukuhetkeen lukemalla ääneen omaa elämäkertaansa. Lukuhetkien tarkoitus on kannustaa kuluttajia kirjallisuuden pariin ja ne lähetetään Radio Rockin, Radio Suomipopin ja Me Naiset Radion taajuuksilla maaliskuun jokaisena lauantaina.

Kirjallisuuden kuluttaminen on koronakauden aikana kasvanut kaikissa myyntikanavissa. Kun painetun kirjan myynti kasvoi viime vuonna 2 %, edellisvuodesta tuplaantunut äänikirjojen myynti veti sähköiset kirjallisuustuotteet vuonna 2020 jopa 37 %:in kasvuun. Yleisen kirjallisuuden kokonaismarkkinasta jo 17 % on kuunneltavaa. Myös koko vuoden myydyin kirja oli ensimmäistä kertaa äänikirja*. Äänikirjapalvelu Supla kutsuu kirjailijoita radioon muistuttaakseen, että kuunneltava kirja on hyvä tapa tuoda kirjallisuus kaikkien helposti saataville.

”Kirjallisuus seuraa musiikin viitoittamaa tietä ajasta ja paikasta riippumattomaksi viihteeksi ja äänikirjojen kulutus on todella vahvassa kasvussa. Vaikka lukeminen muuttaakin muotoaan, sen hyvää tekevä vaikutus korostuu erityisesti tällaisina vaikeina aikoina. Lukeminen ja tarinan kuuntelu tarjoavat vastapainoa lyhytjännitteiseen arkeen, kehittävät keskittymiskykyä ja lievittävät stressiä. Usea kuitenkin kokee, että kirjaan tarttumiseen ei arjen keskellä ole aikaa. Me haluamme radioihin tuodun lukuhetken avulla innostaa ihan kaikkia kirjallisuuden pariin ja tuoda laadukas tarina helposti saataville”, kertoo äänikirjapalvelu Suplasta vastaava sisältöjohtaja Johannes Saukko ja jatkaa:

”Tämä kirjallisuuden muoto sopii kiireiseen elämäntyyliin täydellisesti. Kuunneltavaa kirjallisuutta voi kuluttaa samaan aikaan kuin tekee jotain muuta. Kirjat ovatkin nykyään kuluttajien seurana lenkeillä, autoillessa ja siivotessa. Suosituimpia äänikirjoja ovat olleet elämäkerrat, rikostarinat, lasten- ja nuortenkirjat sekä luonnollisesti suuret kaunokirjallisuusnimet.”

Ääneen lukeminen ja kuuntelu syventävät tarinaa

Suplassa uskotaan äänikirjojen kasvun jatkuvan reippaana myös tänä vuonna, kun uudet kuluttajat löytävät innostavan tavan kuluttaa tarinoita ja tietoa sekä uppoutua tunnelmiin. Samu Haberille oman tarinansa ääneen lukeminen osoittautui arvioitua henkilökohtaisemmaksi kokemukseksi.

”Minulla on lapsesta saakka ollut tiivis suhde kirjoihin, sillä pienenä minulle luettiin paljon ääneen. Rakastin kuunnella tarinoita. Vaikka olen siitä lähtien lukenut paljon, on kirjojen kuuntelu tuplannut oman aikani kirjallisuuden parissa. Kuunneltavaan tarinaan voi uppoutua missä vain ja esimerkiksi keikkarundeilla tai televisiokuvauksissa se oli turvallinen tapa palautua esiintymisten jälkeen”, kertoo Suplan suorassa lukutuokiossa Forever yours -elämäkertaansa ääneen lukeva Samu Haber ja lisää:

”Ääneen lukeminen on tärkeää pienen ihmisen kehitykselle, mutta oman tarinan ääneen lukeminen oli todella erikoinen kokemus. Kohtasin sitä lukiessani itseni ja tekemiseni vielä syvemmin ja jos mahdollista, muuttui tarinani jollain kummallisella tavalla olettamaani henkilökohtaisemmaksi. Nyholmin hienosti kynäilemää kirjaamme ääneen lukiessani koin myös kertovani tarinaani suoraan jollekin sinulle.”

Henriikka Rönkköselle kirjoittamisprosessi on kirjan formaatista riippumatta sama. Hän pitää tärkeänä, että suosiotaan kasvattavalla äänikirjalla on mahdollista tavoittaa yhä enemmän niitä ihmisiä, jotka eivät perinteistä kirjaa ole tottuneet ostamaan.

”En kirjoittaessani mieti sitä, miten lukija tarinani nauttii. Pyrin aina tekemään tekstistä sujuvaa ja selkeää, jolloin lukijan tai kuulijan ei tarvitse palata taaksepäin ymmärtääkseen, kenestä tai mistä puhutaan. Huumorissa tekstin rytmityksen merkitys kuitenkin korostuu. Toki se, kuka äänikirjan sitten lopulta lukee, varmasti vaikuttaa kuuntelukokemukseen”, kertoo Henriikka Rönkkönen ja jatkaa: ”Onkin mukavaa päästä nyt itse kokeilemaan lukemista ja omaan tarinaani eläytymistä suurelle yleisölle radioon. Toivon, että lukuhetkemme kannustaa lisää kuulijoita kirjojen kuuntelun pariin.”

Suplan lukuhetki

La 6.3.2021 klo 10 Radio Rock: Kale Puonti - Milo
La 13.3.2021 klo 10 Me Naiset Radio: Henriikka Rönkkönen - Määmatka ja muita sinkkuelämän ihmeitä
La 20.3.2021 klo 10 Radio Rock: Max Seeck - Uskollinen lukija
La 27.3.2021 klo 12 Radio Suomipop Tuomas Nyholm - Samu Haber, Forever yours, lukijana Samu Haber

*Carl-Johan Forssén Ehrlin: Kani joka tahtoi nukahtaa.