Tuuli Nikki
01:10 - 25.02.2021 / viihde / Findance
Wow, tältä näyttää San(n)a nyt - "Viime vuonna lähti parikyt kiloa ja epävarmuus, tänä vuonna värikkäät hiukset"

Urbaania poppia ja räppiä yhdistelevän Sanan fanit hieraisivat silmiään helmikuun alussa, kun artisti postasi Instagramin stooriin uuden lookkinsa.

"Täytyy sanoa, että oli se alkuun vähän shokki mullekin. Samana päivänä kuvattiin Lupaa - biisin promokuvia, ja kaikki kuvat näytti oudoilta siinä kuvauspaikalla. Kyse olikin vain siitä, etten ollut tottunut näkemään itseäni sellaisessa tukassa, ja myöhemmin hyviä kuvia löytyi kymmenittäin.", Sana nauraa.

Sana on nähty eri värisissä hiuksissa jo usean vuoden ajan, mutta uusi neutraalimpi tyyli sai paljon kehuja faneilta. Nyt räväkästä laulajasta kuoriutui klassisen kaunis nainen.

"Onhan se mukavaa vaihtelua! Viime vuonna lähti parikyt kiloa ja epävarmuus, tänä vuonna värikkäät hiukset. Sitähän on kuin uusi ihminen."

Sana
Sanna Rönnberg

Sana julkaisi juuri uuden kappaleen Lupaa, joka artistin mukaan on uransa vaikeimpia.

"Revin itseni ihan auki siihen biisiin. Mietin, voiko sitä edes julkaista. Alkuun en pystynyt kuunnella demoa ollenkaan, se kävi niin kipeää. Aika on auttanut, ja nyt olin valmis viemään biisin loppuun ja julkaisemaan sen."

Kuuntele Lupaa Spotifyssa alla ja katso tuoreet kuvat:




Lue myös aiempi artikkeli: Suomipoppari laihdutti ketogeenisellä ruokavaliolla - katso kuvat

artikkelin avainsanat:
for men naiskauneutta Sana Sanna Rönnberg