Pixabay
21:10 - 01.03.2021 / viihde / Findance
Rikosuhripäivystys sai viime vuonna 25 prosenttia enemmän asiakkaita - "haluamme välittää kiitoksemme uhrien tukena toimiville vapaaehtoisille"

Kansainvälistä rikosuhriviikkoa on vietetty kuluneella viikolla.

Rikosuhripäivystyksen (RIKU) palveluita käytti viime vuonna 22 600 asiakasta, joka on 25 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Miesten osuus asiakkaiden kokonaismäärästä oli 22 prosenttia ja naisten 78 prosenttia.

Asiakkaita oli 4 500 enemmän kuin vuonna 2019, ja lokakuussa uutisoitu Vastaamon tietomurto toi uusista asiakkaista noin 1 500. Vastaamo näkyi myös muun muassa identiteettivarkauksiin liittyvien asiakkaiden määrän kasvuna. Ylipäänsä RIKUn palveluissa näkyi verkossa tapahtuvien rikosten lisääntyminen. Selvästi suurin asiakasryhmä ovat kuitenkin edelleen lähisuhdeväkivallan uhrit.

– Koronapandemiasta huolimatta asiakasmäärät kasvoivat, mikä kertoo siitä, että palvelut tunnetaan ja asiakkaita osataan myös ohjata RIKUun aiempaa paremmin. Erityistä koronavuonna oli puhelinauttamisen voimakas kasvu, mitä vauhditti 116 006 -puhelinpalvelun aukioloaikojen laajentaminen, sanoo Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg.

Rikosuhripäivystys 116 006 -puhelinpalvelu on ollut 31.3.2020 lähtien auki maanantaista perjantaihin suomeksi klo 9–20 ja ruotsiksi klo 12–14. Viime vuonna palvelussa käytiin 5 500 keskustelua, kun vastaava luku vuonna 2019 oli 2100. Myös RIKUchatin asiakasmäärä kasvoi ja oli viime vuonna 3 700. Pidempiaikaisia tukisuhteita oli 7 100, eli niiden määrä pysyi vuoden 2019 tasolla.

Koronapandemian alkuvaiheessa viime keväänä asiakasmäärissä tapahtui tilapäinen pudotus, mutta tilanne tasaantui nopeasti. Keväästä lähtien kasvokkaisia palveluita jouduttiin supistamaan. Asiakkaat kuitenkin käyttivät aiempaa enemmän kertaluontoisia palvelumuotoja.

RIKUssa toimii noin 500 aktiivista vapaaehtoista, jotka mahdollistavat RIKUn palvelut näin isolle asiakasmäärälle. Esimerkiksi Vastaamo-tapauksen yhteydessä puhelinpäivystyksessä oli kiireisimmän viikon aikana mukana noin 50 vapaaehtoista.

– Rikosuhriviikolla haluamme välittää kiitoksemme ja arvostuksemme uhrien tukena toimiville vapaaehtoisille. RIKUssa he toimivat kaikissa eri palveluissamme, puhelin- ja chat-työssä sekä henkilökohtaisina tukihenkilöinä. Heidän antamansa aika ja osaaminen on aivan korvaamatonta, Leena-Kaisa Åberg sanoo.

Rikosuhripäivystys on mukana myös Victim Support Europen kampanjassa, jonka tavoitteena on lisätä eurooppalaisten tietoa oikeuksista maksuttomiin rikosuhrien tukipalveluihin. Kampanja alkoi kansainvälisenä rikosuhripäivänä 22.2.2021 ja jatkuu naisiin kohdistuvan väkivallan vastaiseen päivään 25.11.2021 asti.