Pixabay
00:10 - 17.02.2021 / viihde / Findance
Sähköpyörä lähtee varkaan matkaan yhä useammin - "selvästi kasvava trendi"

Varkaiden kasvava kiinnostus jopa useita tuhansia euroja maksavia sähköpyöriä kohtaan näkyy LähiTapiolan viime vuoden vahinkotilastoissa. Poliisin tilastojen mukaan viime vuonna Suomessa varastettiin jo yli tuhat sähköpolkupyörää. Samaan aikaan myös muiden pyörien varkaudet lisääntyivät. Koska pyöräilyn suosio kasvaa koko ajan, on tärkeää miettiä keinoja varkauksien ehkäisyyn.

Koronaepidemian poikkeusolot siivittivät pyöräilyn kasvavaa suosiota viime vuonna. Polkupyörien myynti kasvoi urheilukaupoissa noin kolmanneksen, ja myös sähköpyörät löivät viimein läpi. Lisääntyvä pyöräily heijastuu varkaustilastoihin. Poliisihallituksen tuoreen tilaston mukaan vuonna 2020 varastettiin noin 15 prosenttia enemmän polkupyöriä kuin edellisvuonna ja sähköpyörissä varkauksien kasvu oli jopa 66 prosenttia. Kaikkiaan poliisille ilmoitettiin viime vuonna runsaasta 23 700 varastetusta pyörästä, joista 1061 oli sähköpyöriä.

Käytännössä siis noin joka 22. viime vuonna varastetuksi ilmoitettu pyörä oli sähköpolkupyörä.

- Vaikka sähköpyörävarkaudet ovat vielä varsin pieni osa kaikista varkauksista, ovat ne selvästi kasvava trendi. Sähköpyörien kohdalla rahalliset menetykset voivat myös nousta aiempaa suuremmiksi, jos pyörää ei saada omistajalleen takaisin. Tietoomme tulleissa sähköpyörävarkauksissa pyörien arvo on vaihdellut noin 800–4000 euroon, kertoo poliisitarkastaja Tuomas Pöyhönen Poliisihallituksesta.

Sama kehitys näkyy vakuutusyhtiössä. LähiTapiolan tietoon tulleet pyörävarkaudet kasvoivat viime vuonna yli kymmenyksen, ja erityisen nopeaa kasvu oli sähköpyörien varkauksissa. Niiden määrä lähes tuplaantui edellisvuoden vajaasta sadasta lähemmäs kahtasataa. Yksittäisissä tapauksissa ilmoitettiin samalla kertaa varastetuksi useampi sähköinen pyörä. Kaikkiaan LähiTapiola maksoi kotivakuutuksesta korvauksia pyörävarkauksista viime vuonna noin kahdella miljoonalla eurolla.

- Arvokkaimmat korvaavamme pyörät olivat noin 7000 euron arvoisia sähköavusteisia maastopyöriä. Tähän hintaan saisi jo pienen auton, joten on onni, että omistajilla oli kotivakuutus turvanaan. Siinä missä autovarkaudet ovat vähentyneet, nyt varastetaan aiempaa arvokkaampia pyöriä. Tämä ei toki yllätä, kun niitä on aiempaa enemmän liikenteessä ja varkaat voivat saada niistä tavallista fillaria paremman hinnan, sanoo asumisen turvallisuuden palveluiden projektijohtaja Antti Määttänen LähiTapiolasta.

Kaikki pyörävarkaudet eivät tule poliisin tai vakuutusyhtiöiden tietoon. Myös sähköpyörävarkauksia voi olla yllä kerrottua enemmän, sillä sekä poliisin että LähiTapiolan tilastosta niitä on seulottu keskeisillä sähköpyöräilyyn liittyvillä hakusanoilla. Sähköpyöriä on hyvin monenlaisia, mutta yleisiä ovat esimerkiksi sähköavusteiset pyörät, joissa moottori avittaa polkijaa enintään 25 kilometrin nopeuteen asti.


Uudentyyppisiä varkauksia – uusia ehkäisykeinoja?

- Tähän kasvavaan varkausilmiöön kannattaa havahtua, jos emme halua, että siitä muodostuu este pyöräilyn yleistymiselle, sanoo Määttänen.

Pyöräilyn ja etenkin sähköpyöräilyn suosion kasvua on uumoiltu Suomessa jo vuosia. Tänä vuonna siihen voivat koronan ja infrainvestointien ohella myötävaikuttaa esimerkiksi uudistettu työsuhdepyöräetu sekä vanhan auton romutuspalkkio, jonka voi käyttää myös sähköavusteisen pyörän hankintaan.

Varkaustilastoista käy ilmi, että pyöriä lähtee varkaiden matkaan ympäri vuoden, myös näin talvisaikaan. Alkuvuonna poliisille on ilmoitettu jo satoja pyörä- ja useita kymmeniä sähköpyörien varkauksia. Julkisten tilojen ohella pyörä saatetaan anastaa esimerkiksi varastosta tai muusta säilytystilasta.

- Viime vuonna tietoomme tuli myös kymmeniä sähköpyörien akkujen varkauksia. Pyöräilijän kannattaa siis itse pyörän lukitsemisen lisäksi kiinnittää lukolla myös mahdolliset irrotettavat osat tai viedä ne mukanaan sisälle. Sähköpyörävarkauksien selvittämiseksi pyörästä kannattaa ottaa talteen pyörän runkonumeron ohella myös akkujen ja esimerkiksi näyttöjen tunnistetiedot, sanoo poliisitarkastaja Pöyhönen.

Poliisi on vielä odottavalla kannalla, millaiseksi varastettujen sähköpyörien jälkimarkkina muodostuu. Pöyhönen arvelee, että osa arvokkaistakin pyöristä tulee myyntiin verkon kauppapaikoille, mutta osan varkaat muuntavat niin, ettei niitä voi enää tunnistaa ja pitävät jopa omassa käytössään.

- Yksi keino ehkäistä sähköpyörien varkauksia voisi olla niiden rekisteröinti. Tällä hetkellähän kaikki liikenteessä käytettävät moottorikäyttöiset ajoneuvot pitää rekisteröidä, ja tämä voisi olla yksi suunta myös pyöräilyssä. Se veisi pohjaa varastetun tavaran kaupalta ja helpottaisi pyörien palauttamista omistajilleen, ehdottaa Antti Määttänen.

Hän odottaa, että jossain vaiheessa pyörävalmistajat alkavat myös asentaa sähköpyöriin ajonestolaitteita tai esimerkiksi jäljittimiä. Siihen voi kuitenkin mennä vuosia.

- Siihen asti pyöräilijälle varmin ratkaisu on viedä kallis pyörä sisälle, aina kun se on mahdollista. Kerrostalossa painavaa sähköpyörää voi olla hankala kuljettaa asuntoon, mutta taloyhtiöissä voidaan pyrkiä siihen, että pyörävaraston lukitus on kunnossa ja pyörille tarjolla teline, johon ne saa rungosta kiinni, sanoo Määttänen.


Näin voit varautua pyörän varkauteen:

- Ostaessasi pyörän laita sen runkonumero ja mahdollisten irrotettavien osien tunnistetiedot talteen. Kirjaa ylös pyörän merkki, malli ja koko. Säilytä myös ostokuitti.

- Ota pyörästä valokuvia. Kuvaa myös mahdolliset erityistuntomerkit, joista voi olla apua varkauden selvittelyssä.

- Kiinnitä pyörä aina rungosta lukolla kiinteään esineeseen. Tässä toimii esimerkiksi U-lukko. Lisäksi voit käyttää pyörän kiinteää tai muuta lisälukkoa.

- Säilytä arvokasta pyörää sisätiloissa, aina kun se on mahdollista.

- Varo ostamasta varastettua pyörää. Tietoisesti varastettua tavaraa ostava voi syyllistyä jopa kätkemisrikokseen. Pyörän varkaustaustasta voi kieliä esimerkiksi poikkeuksellisen halpa hinta, ostokuittien puute tai myyjän kiire.

- Pidä kotivakuutus voimassa ja varmista, että sen enimmäiskorvausmäärä on pyörällesi riittävä. Sähköpyörien vakuutuksiin vaikuttaa niiden luokittelu ajoneuvolaissa. Pyörät jaotellaan tehon, maksiminopeuden ja moottorin toimintatavan perusteella sähköavusteisiin ja moottorilla varustettuihin polkupyöriin – sekä mopoihin.

LähiTapiolan kotivakuutus kattaa sähköavusteisille ja moottorilla varustetuille polkupyörille tapahtuneita varkauksia. Jos pyörän teho ylittää 1 kW tai moottori jatkaa polkemisen avustusta yli 25 km/h nopeudessa, on kyse lain mukaan jo moposta. Tällainen pyörä ei kuulu kotivakuutukseen, mutta sille on mahdollista ottaa varkauksien suojaksi kaskovakuutus. Yli 250 watin tehoiset tai yli 25 km/h moottorin avustuksella ilman polkemista kulkevat pyörät pitää myös liikennevakuuttaa. Liikennevakuutus korvaa onnettomuuden sattuessa henkilövahinkoja. Tarkemmin sähköisten liikkumisvälineiden luokitteluun ja vakuuttamiseen voi tutustua esimerkiksi Traficomin ja Liikennevakuutuskeskuksen sivuilla.

Jos pyöräsi varastetaan, tee aina rikosilmoitus poliisille. Hae sitten korvausta vakuutusyhtiöltäsi.