Uusi Telia Dot 5G-liittymä tuo C More TV -suoratoistosisällöt suoraan puhelimeen nopealla yhteydellä. Täysin mobiilisovelluksessa toimiva Telia Dot ladataan sovelluskaupasta. Asiakastyytyväisyydellä mitattuna se on yksi maailman parhaista digitaalisista mobiililiittymistä.
5G-puhelinten myynti on ampaissut nousukiitoon, ja esimerkiksi jo viime vuoden lopussa yli 50 prosenttia Telian myymistä luureista oli 5G-puhelimia. Samalla kun tarve 5G-mobiililiittymille kasvaa, Telian asiakaskyselyn mukaan noin puolet (49%) oli kiinnostunut saamaan viihdesisältöjä nopean yhteytensä kylkeen.
”Jokaisella suomalaisella on jo vähintään yksi mobiililiittymä. Kaikki mittarimme osoittavat, että tällä vuosikymmenellä ihmiset arvostavat nopeita yhteyksiä ja kiinnostavia sisältöjä, mutta myös liittymäpalveluiden on oltava monipuolisempia ja kätevämpiä. Telia Dot on kehitetty vastaamaan näihin tarpeisiin”, Telian mobiililiiketoiminnasta vastaava johtaja Ville Lahti kertoo.
Telia Dot tuotiin markkinoille reilu kaksi vuotta sitten, ja tuolloin esimerkiksi Kauppalehti uutisoi Telian kehittäneen ”tekoälyliittymän”. Nyt tuosta täysin mobiilisovelluksessa toimivasta liittymästä on saatavilla 5G-versio, joka toimii toki sekä 5G- että 4G-puhelimissa. Kahdessa vuodessa liittymä on noussut asiakaskokemusmittauksissa isojen kansainvälisten yritysten liittymien edelle. Palveluiden suositteluhalukkuutta ja asiakkaiden tyytyväisyyttä mittaavassa NPS-tutkimuksessa Telia Dotin tulos on 60. Esimerkiksi yhdysvaltalaisoperaattorijättien T-Mobilen ja Verizonen vastaavat NPS-tulokset ovat 35 ja 11.
”Telia Dotin asiakastyytyväisyyden taustalla on älykäs applikaatio, jota kehitetään jatkuvasti asiakaspalautteen perusteella. Nyt kun MTV on osa Teliaa ja Teliasta on tullut yksi Pohjoismaiden suurimmista tv-yhtiöistä, yhteydet ja sisällöt voidaan yhdistää poikkeukselliseksi digitaaliseksi kokonaisuudeksi”, Lahti sanoo.
Asiakkaan tarpeet muokkaavat liittymiä
Suomalaisista 60 prosenttia tekee kuukausittain ostoksia verkossa. Volyymit ovat nousussa.
”Itsepalvelun tarve korostuu koronatilanteenkin myötä. Osa kuluttajista vierailee edelleen mieluummin kivijalkaliikkeissä, mutta entistä useammalle mahdollisuus ostaa ja asioida digitaalisesti yhtä lailla liittymäpalveluissa on tätä päivää. Palvelun sujuvuus ja helppokäyttöisyys ovat vahvasti tuotekehityksemme keihäänkärkiä myös jatkossa”, Lahti lupaa.
Telia Dot 5G -mobiililiittymä hankitaan ja otetaan käyttöön täysin digitaalisesti lataamalla Telia Dot -applikaatio sovelluskaupasta. Myös kaikki jatkoasiointi tapahtuu digitaalisesti: esimerkiksi laskutus maksukortilla tai keskustelu asiakaspalvelun kanssa sovelluksen chat-toiminnossa. Liittymän asetusten muokkaaminen ja roaming-paketin ostaminen tapahtuvat yhtälailla applikaatiossa.
Älykkään Telia Dot 5G -liittymän 29,90 euron kuukausihintaan kuuluvat lokakuussa lanseeratun, vain Telian liittymäasiakkaille tarjolla olevan suoratoistotuotteen, C Moren TV:n, sisällöt. Kuluttaja löytää viihteen maailman liittymäsovelluksen kautta muutamassa sekunnissa. Liittymä ja suoratoistosisällöt toimivat sekä 5G- että 4G-puhelimissa. C More TV pitää sisällään kaikki C Moren kotimaiset viihde-, draama- ja lifestyle-sarjat sekä laajan kattauksen kansainvälisiä ja kotimaisia suosikkielokuvia sekä lastenohjelmia.
Pikkujoulujen 2024 paras Suomihitit-soittolistaTallenna Spotify-soittolista itsellesi