Alamy / AOP
09:10 - 10.02.2021

viihde / Findance
Suomen nopeimmin kasvava pizzaketju Pizza Cartel etenee - seuraavaksi Lahti, Hämeenlinna, Kouvola ja Turku

Syyskuun lopussa lanseerattu Pizza Cartel jatkaa voimakasta nousukiitoaan. Pizza Cartel tarjoaa pizzayrittäjille mahdollisuuden tehdä ja myydä hyvää, laadukkaista kotimaisista ja italialaisista raaka-aineista valmistettua pizzaa huomattavasti edullisemmin kuin ennen.

”Tuntuu, että jotain tällaista on odotettu. Pizzayrittäjät ovat ottaneet Pizza Cartelin loistavasti vastaan ja innostusta on riittänyt, sillä monella on iso palo kehittää omaa valikoimaansa ja koronatilanteen myötä kasvanutta online-myyntiään. Mallimme poikkeaa perinteisistä franchisingmalleista siten, että kynnys mukaan lähtemiseen on huomattavasti matalampi ja omaa toimintaa on mahdollista jatkaa rinnalla normaalisti”, kuvaa Pertti Kallioinen, Pizza Cartelin perustaja ja huippukokki esimerkiksi Bun2Bunin sekä Street Gastron takaa.

Toimintamalli on pienyrittäjän puolella

Pizza Cartel tarjoaa yrittäjille laatureseptien ja -raaka-aineiden ohella uuden kanavan helppoon online-tilaamiseen, ison brändin laatutakuun ja vahvan markkinointituen. Verrattuna Woltiin ja Foodoraan, Pizza Cartelin online-tilausjärjestelmä on yrittäjille huomattavasti edullisempi. Taustalla onkin halu tuoda Suomen pizzamarkkinat takaisin kotimaisiin käsiin.

”Lähdin mukaan sijoittajaksi, koska näin uuden toimintamallin olevan sekä yrittäjille parempi että nopeasti skaalautuva. Ongelmana on Suomen pizzamarkkinan polarisoituminen. Ääripäissä ovat kalliit parinkymmenen euron napolilaiset lätyt, toisessa päässä tylsät ketjut ja epätasalaatuiset kebab-pizzeriat. Halusimme luoda tähän väliin uuden kategorian, jossa laadukkaan pizzan saa noin 10-12 euron kohtuuhintaan”, kertoo Arto Martonen, sijoittaja.

”Tavoitteenamme on, että yhä useammat asiakkaat haluavat ostaa tilaussivustomme kautta parempaa pizzaa ja pizzayrittäjien liiketoiminnasta tulee siten elinkelpoisempaa. Uskomme, että sillä on myös työllistävä ja työhyvinvointia parantava vaikutus. Monet alkuvaiheessa mukaan liittyneet pizzayrittäjät tekivät syksyn mittaan uusia ennätysmyyntituloksia, mikä on ollut todella motivoivaa kuulla näinä aikoina”, jatkaa Martonen.

Maun takana laaturaaka-aineet ja hiottu reseptiikka

Pizza Cartelin reseptiikkaa on hiottu ja testattu Kallioisen johdolla huolella, ja pizzojen maku on saanut paljon kiitosta. Pizzat valmistetaan tarkoin valituista italialaisista ja suomalaisista raaka-aineista.

”Pizzat tehdään omalla reseptiikallamme ja omilla tuotteillamme, joten asiakkaat voivat luottaa saavansa laadukasta pizzaa nyt myös tutuista lähiöpizzerioista. Maku syntyy 36 h kohotetusta, juureen leivotusta pohjasta, italialaisista tomaateista tehdystä maukkaasta kastikkeesta ja laadukkaista täytteistä. Suosimme aina mahdollisuuksien mukaan kotimaista, esimerkiksi tonnikalan sijaan käytämme särkeä”, kertoo Kallioinen.

Suomen nopeimmin kasvava pizzaketju

Pizza Cartel on Suomen nopeimmin kasvava pizzaketju, ja pizzoja saa helmikuussa 2021 jo yli parista kymmenestä lähiöpizzeriasta. Kaupungeista mukaan liittyy Lahden jälkeen Hämeenlinna, Kouvola ja Turku. Uusia pizzerioita etsitään mukaan jatkuvasti lisää.

”Nyt kun Kotipizzakin on norjalaisten omistuksessa, koimme velvollisuudeksemme rakentaa yrityksen joka palauttaa pizzavaltikan takaisin kotimaisiin käsiin. Tavoitteenamme on ensin rakentaa parissa vuodessa useamman sadan pizzerian ketju Suomeen ja sen jälkeen laajentua Ruotsiin sekä muihin Pohjoismaihin”, Kallioinen päättää.



Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!