
Naughty BRGR avaa uuden ravintolan Vesijärvenkadun funkkisrakennuksen historiallisesti merkittäviin tiloihin Lahteen 22. huhtikuuta.
Ravintolan suunnittelussa otetaan huomioon nyt myös autoilevat asiakkaat, joille aukeaa mahdollisuus täysin uudenlaiseen virtuaaliseen drive-in -palveluun. Rakennuksen omaleimainen moottorihistoria tulee välittymään myös ravintolan sisustuksesta ja tunnelmasta.
Akseli Herlevin luotsaama Naughty BRGR laajenee jälleen. Viime vuonna Naughty BRGR avasi kaksi uutta ravintolaa pääkaupunkiseudulle Espooseen ja Helsinkiin. Tämän vuoden ensimmäinen ravintola aukeaa nyt Lahteen ja avajaisia vietetään 22. huhtikuuta.
Uusi ravintola avautuu Lahdessa historiallisesti merkittävän funkkisrakennuksen tiloihin Vesijärvenkadulle, jonka historiaa Naughty BRGR:lla on nyt kunnia jatkaa.
”Rakennuksella on 90-vuotinen historia korjaamona, huoltoasemana ja burgeripaikkana, ja vuosikymmeniin mahtuu vaikka minkälaisia käänteitä: esimerkiksi sodan aikana rakennukseen osui suutaripommi. Tulemme vaalimaan paikan historiaa teemoittamalla ravintolan moottorihenkiseksi, mitä emme ole tehneet missään muussa kohteessamme. Tällaista ei missään muualla ole ja uskomme, että persoonallinen ravintola kiinnostaa myös pidemmän matkan päästä tulevia asiakkaita”, kertoo Naughty BRGR:n toimitusjohtaja Lars Oehlandt.
Lahden uudessa Naughty BRGR -ravintolassa autoilijat otetaan huomioon uudella tavalla.
”Paikan historiassa on jo aikaisemmin esiintynyt drive-in, mutta meidän konseptissamme se toteutetaan ikään kuin virtuaalisesti. Tilavan parkkipaikan ansiosta asiakas voi tilata ruokansa applikaation kautta ja noutaa sen suoraan numeroidusta parkkiruudusta. Lahden Naughty BRGR on ensimmäinen ravintolamme, joka sijoittuu omaan rakennukseen parkkipaikkoineen ja terasseineen”, Herlevi valaisee uutta konseptia.
Lahden burgerikulttuurille kiitosta
Herlevin ja Oehlandtin mielestä Lahti sopii loistavasti Naughty BRGR:n uudeksi kohteeksi.
”Lahti jakaa kanssamme paljon arvoja, kuten urheilun, terveellisen ja monipuolisen elämän ja tietysti viimeisempinä tämän vuoden Euroopan ilmastopääkaupungin aseman, joka sopii ajattelumaailmaamme erittäin hyvin. Lahden burgerikulttuuri on erityisen korkealaatuinen ja monimuotoinen, ja on kiehtovaa päästä rikastamaan sitä entisestään”, Oehlandt kertoo.
Herlevin mukaan selvän signaalin Lahteen avaamisen tueksi ovat antaneet osaltaan myös viimeaikaiset asiakastutkimukset.
”Tämä on ollut toive, mikä on selkeästi noussut esille. Tässä mielessä kaikki puhui sen puolesta, että Lahdessa meidän pitää olla”, hän selventää
Lahden omaleimaisuudesta Oehlandt nostaa esille myös rakennuksen aiemmat toimijat. Aiemmin rakennuksessa on toiminut esimerkiksi Lahdessa laajaa arvostusta nauttivan Riku Routon moottoripyöriin erikoistunut myymälä Riku Motor sekä amerikkalaistyylinen hampurilaisravintola.
”Laajeneminen tällä alalla vaatii sijainnin, joka istuu omaan brändiin ja tyyliin. Riku Motors on entinen moottoripyörien erikoisliike ja hyvin arvostettu diner & burgeriravintola, täysin uniikki paikka Suomessa. Kohteelle ei voinut sanoa ei, kun aloimme keskustella siitä. Routo on ollut erittäin avulias meitä kohtaan koko prosessin ajan ja myös hän on erittäin innostunut konseptistamme”, Oehlandt kertoo.
Naughty BRGR:n suunnitelmat rakennuksen historian jatkuvuuden edistämiseksi miellyttävät myös Riku Routoa.
”Ravintolan profiloituminen moottorihenkiseksi on Lahdelle ja paikan historialle aivan mahtava asia”, hän kertoo.
Tavoite yli 50 000 hampurilaista ensimmäisen vuoden aikana
Koronaepidemian aikana Naughty BRGR:n ruokatilausten ja -kuljetusten määrät ovat nousseet merkittävästi. Tämä on otettu lähtökohtaisesti huomioon Lahden ravintolan suunnittelussa.
”Luomme ravintolan sisään uniikin tunnelman ja siellä sijaitsee paikan sydän. Samalla kuitenkin kotiinkuljetukset ja noutopalvelut on otettu suunnittelussa huomioon alusta alkaen. Teemme tiivistä yhteystyötä kuljetuspalveluita tarjoavien yritysten kanssa”, Oehlandt kertoo.
”Näen vallitsevan tilanteen mahdollisuutena kasvaa, sillä ennemmin tai myöhemmin tilanne tulee menemään ohi. Uskomme, ettei meidän tarvitse nyt himmailla kasvutavoitteidemme kanssa, ja siitä kielii investoinnin suuruus: uuden ravintolan avaaminen kustantaa useamman satatuhatta euroa. Sanoisin, että vähintään 50 000 burgeria pitää myydä, jotta investointi tulee maksamaan itsensä takaisin”, Oehlandt arvioi.
Naughty BRGR onkin juuri aloittamassa rekrytointiprosessia, jossa uusia työntekijöitä palkataan kymmenkunta. Rekrytoinnit aloitetaan mahdollisimman pian ja työntekijöitä haetaan niin keittiön, salin kuin vetovastuun puolelle.
”Näemme tärkeänä, että pystymme tässä maailmantilanteessa ja tällä alalla tarjoamaan lisää työpaikkoja. Siinä mielessä näiden kasvusuunnitelmien toteuttaminen on meille nyt äärimmäisen tärkeää.”
Akseli Herlevi hampurilainen hampurilaiset Lahti Naughty BRGR ravintolat ruoka