
Kirka-klassikko, Hetki lyö, saa nyt oman hardstyle-versionsa.
Millennium Project julkaisee Hetki lyö -versionsa musiikin suoratoistopalveluihin 26. helmikuuta.
Biisille ääntään lainaa The Voice of Finland -ohjelmasta vuodelta 2015 tuttu Amanda Kauppinen
- Amanda sai tuomarien tuolit kääntymään pysäyttävällä tulkinnallaan Kirkan Hetki lyö-biisistä. Tämä biisi äänitettiin pian VOF:in jälkeen Mökkitie Recordsin toimesta Avicii-henkisenä pop/Edm versiona, mutta se ei kerännyt isommin huomiota. Pyysin muutama vuosi sitten Mökkitien ja Warner Musicin A&R Olli Saksalta Amandan laulaman biisin vokaaliraidat, koska mulla oli jo Voicesta lähtien ollut sellainen fiilis, että haluan tehdä kappaleesta oman näköiseni version. Sekä Olli Saksa, että Amanda ovat vanhoja tuttujani, joten asian sumpliminen oli erittäin vaivatonta, Anssi Honkanen kertoo Findancelle.
- Lähdin viikonlopuksi Mikkeliin, ja tuotin tämän eeppisen Hardstyle-version miltei yhdellä istumalla. Biisi on kerännyt jo ennakkoon innostunutta palautetta ja omasta mielestäni tämä biisi on Millennium Projectin hienoin tuotos tähän mennessä
Kuuntele biisi Spotifyssa alla:
Amanda Amanda Kauppinen Anssi Honkanen hardstyle Hetki lyö Kirka Millennium Project The Voice of Finland