Norjalainen tuottajaduo Seeb julkaisi debyyttialbuminsa Sad In Scandinavia
Universal Music


musiikki /

Norjalainen tuottajaduo Seeb julkaisi debyyttialbuminsa Sad In Scandinavia

Norjalainen tuottajaduo Seeb on julkaissut debyyttialbuminsa Sad In Scandinavia.

Seebin uran varrelle mahtuu lukuisia hittejä, mutta viime vuosi kilvoitti heidät tekemään disco-musiikkipainotteisen, pohjoismaisella melankolialla maustetun albumin ensimmäistä kertaa.

Seebin muodostavat Simen Eriksrud ja Espen Berg ovat uransa aikana tehneet kappaleita yhdessä muun muassa OneRepublicin ja Bastillen kanssa ja tuottaneet virallisia remix-versioita esimerkiksi Shawn Mendesin, Tove Lon, Coldplayn, Ed Sheeranin ja Taylor Swiftin kappaleille. Parhaiten duo tunnetaan vuonna 2015 tekemästään remixistä Mike Posnerin I Took a Pill in Ibiza -biisille, joka teki kappaleesta kansainvälisen jättihitin. Remix-versio kohosi singlelistojen kärkisijoille yli kymmenessä maassa ja sai Grammy-ehdokkuuden vuoden parhaana kappaleena. Suomessa kappale on viisinkertaista platinaa.

Maailmanlaajuisesti Seebin tuotanto on rikkonut miljardin streamauskerran rajan. Kaksikko on julkaissut kaksi EP:tä, joista ensimmäisen Intro to Seeb vuonna 2016 ja toisen Nice to Meet You vuonna 2018.

Kuuntele Sad In Scandinavia -albumi alta:

Jaa artikkeli
WhatsApp
Myös Snapchatissa