Universal Music
05:10 - 31.01.2021

musiikki / Findance
Yung Gravy - oops! on TikTok-hitti - "mahdollisimman tarttuvaa ja iskevää räppiä"

24-vuotias amerikkalaisräppäri Yung Gravy julkaisi viime lokakuussa kakkosalbuminsa Gasanova. Nyt sen kolmas single oops! on kerännyt suosiota niin suoratoistopalveluissa kuin videosovellus TikTokissa, jossa sitä on käytetty jo lähes 300 000 videon tekemiseen.

”Tavoitteenani on saada ihmiset hymyilemään sekä tuottaa mahdollisimman tarttuvaa ja iskevää räppiä. Tällä albumilla vein tavoitteeni uudelle tasolle. Kappaleiden sanoitukset on tehty huolellisesti, ja musiikillisesti kokeilin uusia asioita. Albumi on varsinainen kirsikka kakun päällä”, artisti kertoo lokakuussa julkaistusta levystä.

Huumoripainotteista musiikkia tekevä Yung Gravy, eli Matthew Hauri, yhdistelee modernia trappia ilmentävillä kappaleillaan niin soulin kuin funkin vaikutteita. Artisti tunnetaan myös hauskasta somepresenssistään, ja hän on nopeasti kerännyt liki 4 miljoonaa someseuraajaa. Myös tuottajana uraa luonut Yung Gravy on niin verrannut itseään Martha Stewartiin kuin nimennyt inspiraationlähteikseen muun muassa OutKastin ja Smokey Robinsonin.

Minnesotasta kotoisin oleva artisti ponnahti musiikkimaailman kartalle vuonna 2016 julkaistulla Mr. Clean -singlellään, jolla lainataan melodiaa legendaariselta The Chordettes -yhtyeen Mr. Sandman -kappaleelta. Singlellä on globaalisti jo huimat 160 miljoonaa kuuntelukertaa, ja se lähentelee kultarajaa myös Suomessa. Yhteenlaskettuna artistin musiikkia on maailmanlaajuisesti striimattu 1,6 miljardia kertaa.

Kuuntele oops! Spotifyssa alla: