Universal Music
22:10 - 24.01.2021 / musiikki / Findance
Ruotsalainen LOVA julkaisi debyyttialbuminsa Grown-ish - "hyvin henkilökohtainen, kuin päiväkirja"

Ruotsalaisartisti LOVA on julkaissut tänään odotetun debyyttialbuminsa Grown-ish. Levyllä 21-vuotias laulaja-lauluntekijä etsii vastausta kysymykseen ”Mitä aikuisuus oikein on?”.

”Halusin albumin olevan hyvin henkilökohtainen, kuin päiväkirja. Sen tekeminen oli todella terapeuttista, ja levyn nimi heijastelee omaa elämäntilannettani. Olen innoissani siitä, että voin kymmenen vuoden päästä palata albumin pariin ja muistella, miltä minusta tuntui sen tekemisen aikana”, LOVA kertoo.

LOVA, oikealta nimeltään Lova Alvilde, yhdistelee musiikissaan modernia biisinkirjoitusta sekä vaikutteita hänen 60-luvun musiikki-idoleiltaan. Musikaaliseen perheeseen syntynyt LOVA edusti Ruotsia Junior Euroviisuissa itse tekemällään kappaleella vuonna 2011 ja sijoittui toiseksi. Hänelle tarjottiin levytyssopimusta jo silloin, mutta nuori artisti kieltäytyi ja halusi ensin kypsyä musiikintekijänä.

LOVA muistetaan erityisesti You Me And The Silence - sekä My Name Isn’t -kappaleistaan, jotka molemmat ovat saavuttaneet globaalisti jo yli 10 miljoonaa striimiä. Yhteensä artistin musiikki on kerännyt yli 80 miljoonaa kuuntelukertaa.

Kuuntele Grown-ish Spotifyssa alla:

artikkelin avainsanat:
Grown-ish LOVA Lova Alvilde