
Vuoden 2021 Uuden Musiikin Kilpailun kuudes finalistikappale, Blind Channelin Dark Side, on julkaistu suoratoistopalveluissa. Yle Areenassa on katsottavissa myös kappaleen lyriikkavideo sekä biisinkirjoituksen taustaa avaava Biisin tarina -video.
Tämän vuoden UMK:n musta lammas on oululaislähtöinen Blind Channel. Yhtye perustettiin vuonna 2013 tähtäimessä maailmanvalloitus, ja suunnitelma laitettiin vauhdilla käyntiin: vain vuosi perustamisen jälkeen yhtye päätyi esiintymään maailman suurimmille raskaan musiikin festivaaleille Saksan Wacken Open Airiin, jonka jälkeen yhtye solmi ensimmäisen levytyssopimuksensa. Vuonna 2018 Blind Channel huomioitiin Emma-ehdokkuudella Vuoden rock -kategoriassa. Pitkään viisihenkisenä yhtyeenä toiminut Blind Channel vahvistui viime syksynä kuudennella jäsenellä Aleksi Kaunisveden liittyessä mukaan ryhmään. Aleksi tunnetaan myös soolourastaan (Alex Mattson), ja hän on yksi Suomen menestyneimmistä tuottaja-dj-artisteista.
Violent popiksi musiikkiaan luonnehtiva Blind Channel on kypsynyt underground-piireissä kolmen levyn ajan, ja nyt on yhtyeen aika tulla lasikatosta läpi ja tehdä selväksi kaikille mistä heidät on tehty. Esiintymistä rakastava bändi on taipuvainen tekemään hulluja juttuja ja nauttii isosta show’sta. “Ei vain Suomen, vaan koko maailman on aika nähdä, kuulla ja tietää mikä Blind Channel on”, yhtye julistaa.
Dark Side on hauskanpitobiisi ulkopuolisuutta tunteville
Bändin yhdessä tekemä Dark Side on pimeydessä olevien bileiden soundtrack, ja siinä tiivistyy Blind Channelin ydin täydellisesti.
"Me halutaan näyttää, että vaikka elämä olisi synkempää ja rajumpaa, voit silti pitää hauskaa. Tämä kappale on kaikille niille, jotka tuntevat ulkopuolisuutta ja riittämättömyyttä, joiden on joskus tehnyt mieli nostaa keskarit pystyyn ja huutaa. Me väitetään, että tällaisia ihmisiä on maailmassa paljon, ja Euroviisuthan on yhtenäisyyden juhlaa, oli se sitten missä muodossa tahansa!"
Dark Sidea tehdessään Blind Channel mietti alusta alkaen, miltä se kuulostaisi liveyleisön edessä esitettynä.
"Haluttiin, että tää biisi koukuttaa heti ja saa kuulijan messiin. Ei lähdetty sen kummempia arpomaan vaan täysillä kertsillä sisään", Aleksi Kaunisvesi kertoo.
UMK-ammattilaisraati pitää hienona asiana, että mukaan saatiin tänä vuonna myös rock-edustusta.
"Blind Channel on yksi suomalaisen rockin potentiaalisimmista vientibändeistä. Suomi on yhä suurelta osin rock-maa, joten on mahtavaa että mukana on vähintään yksi sen genren edustaja – ja onhan se meidän ainoa euroviisuvoittokin tullut rockilla. Dark Side on biisinä aivan Bring Me The Horizonin kaltaisten modernin rockin suurnimien parhaiden biisien tasolla ja Blind Channel on hieno vaihtoehtoinen artisti perinteisesti popin täyttämässä UMK-maailmassa. Odotamme mielenkiinnolla kuinka räjähtävän show'n bändi tykittää UMK:n lavalla", raati summaa.
Kappaleen tekijät
Sävellys ja sanoitus: Aleksi Kaunisvesi, Joonas Porko, Joel Hokka, Niko Moilanen, Olli Matela
Tuotanto: Aleksi Kaunisvesi, Joonas Porko, Joel Hokka, Niko Moilanen, Olli Matela, Joonas Parkkonen, Tommi Lalli
Kokoonpano
Niko Vilhelm – laulu
Joel Hokka – laulu
Joonas Porko – kitara, taustalaulu
Olli Matela – basso
Tommi Lalli – rummut
Aleksi Kaunisvesi – samplet, perkussiot
Kuuntele Dark Side Spotifyssa alla:
Aleksi Kaunisvesi Alex Mattson Blind Channel Bring Me The Horizon Dark Side euroviisut Euroviisut 2021 Joel Hokka Joonas Porko Niko Vilhelm Olli Matela Tommi Lalli UMK 2021 UMK21 Uuden Musiikin Kilpailu