Egmont Kustannus
05:10 - 20.01.2021

viihde / Findance
Maailman vahvin Nalle on demokratian asialla - vuoden 2021 ensimmäinen Bamse-lehti ilmestyy tänään

Bamse-lehti haluaa kantaa kortensa kekoon ja kertoa lapsille, miten tärkeää on, että kaikki saavat vaikuttaa asioihin.

Bamse-lehden päähahmo, maailman vahvin karhu nimeltään Nalle, on demokratian innokas kannattaja. Hahmon luoneen Rune Andréassonin poika Ola Andréasson kertoo ylpeänä:

– Tiedon ja humanististen arvojen levittäminen ja siten myös demokratian puolustaminen sopivat täydellisesti isäni aikoinaan perustaman sarjakuvan maailmankuvaan.

Vuoden 2021 ensimmäinen Bamse-lehti ilmestyy tänään, ja sen teemana on siis demokratia. Lukijat tapaavat oravalauman, jolla on vielä paljon opittavaa demokratiasta. Onneksi Nalle ja Kilpinen tulevat paikalle kertomaan, miten yhteisössä on parasta toimia.

Samassa Bamse-lehden numerossa Nalle käy ystäviensä kanssa aikakoneella vuodessa 1947 tapaamassa Mahatma Gandhia. Demokratia on aiheena myös Nallen pienessä tietovisassa.

– Tuntuu itsestään selvältä, että Bamse-lehti paneutuu demokratiakysymyksiin tällä tavoin. Nallella on vahva ääni, ja hauskojen ja jännittävien sarjakuvatarinoiden avulla voidaan tarttua monimutkaisiinkin käsitteisiin ja selittää niitä yksinkertaisella tavalla myös pienille lapsille, sanoo Bamse-lehden päätoimittaja Charlotta Borelius ja jatkaa:

– Toivottavasti tällaiset hankkeet edistävät lasten tietoutta siitä, mitä demokratia on, ja ennen kaikkea ymmärrystä siitä, miksi se on niin tärkeää.



Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!