Universal Music
13:10 - 15.01.2021 / musiikki / Findance
ATB-hitti 9 PM (Till I Come) tulee taas - julkaisussa: ATB x Topic x A7S - Your Love (9PM)

Viime vuoden striimatuimpiin biiseihin lukeutuneen Breaking Me -jättihitin tehneet Topic ja A7S palaavat uuden musiikin kera.

Tänään julkaistu Your Love (9PM) on uusi versio saksalaistuottaja ATB:n 1990-luvun hitistä 9pm (Till I Come). Ysärihittiä on versioitu monesti ennenkin, mutta tänään julkaistulla singlellä ATB on ensimmäistä kertaa myös itse mukana.

ATB kertoo yhteistyöstä: “Olen saanut viimeisen 20 vuoden aikana lukuisia yhteistyöpyyntöjä kappaleen uudelleenversioinneista, mutta olen sivuuttanut ne kaikki, koska en ole ollut tyytyväinen lopputuloksiin. Kuullessani Topicin Breaking Me -kappaleen, sain välittömästi fiiliksen, että nämä kaksi soundimaailmaa sulautuisivat yhteen täydellisesti.”

Topic jatkaa: ”9pm (Till I Come) on täydellinen tanssiklassikko, jonka olen tiennyt ja jota olen rakastanut pienestä pitäen. On suuri kunnia olla ensimmäinen henkilö, joka tekee kappaleesta uuden version yhdessä ATB:n kanssa.”

28-vuotias Tobias Topic ansaitsi itselleen huomiota ensimmäisen kerran vuonna 2014 julkaisemallaan kappaleella Light It Up, joka keräsi nopeasti yli miljoona katselukertaa hänen YouTube-kanavallaan. Seuraavana vuonna hän julkaisi debyyttilevynsä Miles, joka kohosi albumilistoille Saksassa ja Itävallassa. Vuonna 2017 Topic oli ehdolla MTV Europe Music Awardseissa parhaana saksalaisartistina. Kansainvälisen läpimurtonsa Topic teki viime vuonna ruotsalaistuottaja A7S:n kanssa julkaistulla megahitillä Breaking Me. Vuoden 2020 kuunnelluimpiin kappaleisiin lukeutunut hitti on rikkonut Suomessa tuplaplatinarajan ja oli parhaimmillaan suomalaisradioiden kuudenneksi soitetuin biisi. Topic ja A7S julkaisivat elokuussa kakkossinglensä Why Do You Lie To Me ft. Lil Baby.

Kuuntele ATB x Topic x A7S - Your Love (9PM) Spotifyssa alla: