
Kanadalainen laulaja-lauluntekijä Alessia Cara julkaisi 5. joulukuuta uuden jouluteemaisen EP:n Holiday Stuff. Neljä kappaletta käsittävä EP sisältää kaksi täysin uutta kappaletta sekä cover-versiot The Christmas Song ja Moody’s Mood For Love -klassikoista.
Italialaiset juuret omaava 24-vuotias Alessia Cara julkaisi vuonna 2015 debyyttisinglensä Here, joka nousi Billboardin Hot 100 -sinkkulistan sijalle 5. Myöhemmin samana vuonna ilmestyi hänen debyyttialbuminsa Know-It-All, jonka menestynein single Scars To Your Beautiful on rikkonut Suomessa tuplaplatinarajan ja löytyi parhaimmillaan suomalaisradioiden soitetuimpien biisien sijalta 6. Vuonna 2018 Cara voitti historian ensimmäisenä kanadalaisartistina parhaan tulokasartistin Grammy-palkinnon ja julkaisi toisen studioalbuminsa The Pains of Growing. Syksyllä 2019 Cara oli mukana yhdysvaltalaisartisti Alec Benjaminin kappaleella Let Me Down Slowly, joka nousi myös Suomessa radioiden soitetuimpien kappaleiden sijalle 4.
R&B:tä ja poppia musiikissaan yhdistelevän Alessia Caran kappaleita on kuultu myös elokuvissa. Tunnetuin näistä on vuonna 2016 julkaistu biisi How Far I’ll Go, joka oli mukana Disney-animaatioelokuvassa Vaiana. Kappale on ylittänyt triplaplatinarajan myös Suomessa.
Kuuntele Holiday Stuff Spotifyssa alla: