Matti Airaksinen
12:10 - 30.11.2020 / musiikki / Findance
Oku Luukkainen jättää Retroperjantai-ohjelman - tilalle Matti Airaksinen

Ysäribuumin pioneeriksi monessa yhteydessä nimetty ja tunnistettu Matti ”PartaMatti” Airaksinen tekee odotetun ja toivotun paluun radioaalloille ja ottaa tammikuusta alkaen Radio Novan perjantai-illat haltuunsa.

Aikoinaan ”Parasta ennen!” -ohjelmallaan koko Suomen valloittaneen Ysäri -buumin käynnistänyt ”PartaMatti” on omien sanojensa mukaan intoa täynnä kuin ilmapallo.

- Paluu radioon on jonkin aikaa ollut mielessä ja nyt kysyntä, tarjonta, tilaisuus ja taimaus osuivat täydellisesti kohdilleen.

Oku Luukkainen tekee viimeiset Retroperjantai-lähetyksensä Radio Novalla joulukuun aikana ja jättää sen jälkeen valtikan ja valtaistuimen Matille, jonka ensimmäinen lähetys kuullaan heti tammikuun 1. päivänä.

- Mahtavaa päästä tekemään ohjelmaa yhdessä kuuntelijoiden kanssa. Retroperjantai -konseptin maustaminen Parasta ennen! -meiningillä, kovimmilla ysäri-hiteillä ja livelähetykseen kuuluvilla yllätyselementeillä on pääpiirteittäin paketti, joka tässä kohtaa on suunnittelupöydällä, tammikuussa kuullaan mitä se tarkoittaa, Matti fiilistelee ennakkotunnelmiaan.

Radio Nova on osa Bauer Mediaa ja Suomen kuunnelluin kaupallinen radiokanava, joka tavoittaa viikoittain noin 1,1 miljoonaa kuuntelijaa. Perjantai-iltaisin klo 19 kuultava Radio Novan Retroperjantai on kaupallisten radioiden kuunnelluin erikoisohjelma.

Katsopa vielä Suomen paras bilelista Spotifyssa - lupaamme parhaat bileet! Klikkaa soittolistaan ja tallenna!



Tallenna itsellesi mahtava Spotify-soittolista!