Bufo Oy
14:10 - 18.10.2020 / elokuvat / Findance
Viimeiset elokuvateattereihin jo 13.11. - Tommi Korpela ja Laura Birn tähdittävät tundra-westerniä

Suomen Lapissa kuvattu tundra-western, Viimeiset, nähdään elokuvateattereissa jo 13.11.2020 alkaen.

Rujon rakkaustarinan on ohjannut vahvat siteet Suomeen omaava, kansainvälisesti palkittu virolaisohjaaja Veiko Õunpuu.

Elokuvan merkittävissä rooleissa nähdään mm. Tommi Korpela, Laura Birn, Samuli Edelmann, Sulevi Peltola, Elmer Bäck, Jarkko Lahti ja Pääru Oja.

Alkusyksystä Kino Ylläs ja Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla yleisön hurmannut Viimeiset-elokuva on vahvat suhteet Suomeen omaavan Veiko Õunpuun ensimmäinen Suomessa ja pääosin suomalaisten näyttelijöiden kanssa kuvattu elokuva. Jylhiin tunturimaisemiin sijoittuvan rujon rakkaustarinan ovat käsikirjoittaneet Heikki Huttu-Hiltunen ja Eero Tammi yhdessä Õunpuun kanssa. Elokuvan alkuperäinen ensi-iltapäivä oli 17. huhtikuuta ja pitkään näytti siltä, että Suomen ensi-iltaa joudutaan odottamaan marraskuun loppuun saakka. Ensi-iltaa saatiin kuitenkin aikaistettua ja näin vastattua supistuvan ohjelmistotarjonnan kanssa kamppailevien elokuvateattereiden toiveeseen uusista kotimaisista ensi-iltaelokuvista.

Õunpuun suhde Suomeen alkoi kehittyä jo lapsena, kun Neuvosto-Virossa seurattiin tarkkaan Suomen televisiota. Nuorena miehenä, vuosi ennen Viron itsenäistymistä Veiko haki poliittista turvapaikkaa Suomesta. Elokuvan teko Suomessa olikin siis vain ajan kysymys.

Viron merkittävimpiin elokuvaohjaajiin lukeutuva Õunpuu ei säästele sanojaan kehuessaan elokuvan suomalaisnäyttelijöitä: ”Olen tästä roolituksesta todella onnellinen. Näyttelijät ovat uskomattomia. Samuli Edelmann Rupin veljen roolissa ja Sulevi Peltola poronkasvattajana ovat ehkä hieman odottamattomia valintoja, mutta sopivat ihmeellisen hyvin rooleihin. Tommin ja Lauran yhteispeli on tyystin omassa lajissaan. Jarkko Lahti teki omasta Työnjohtajan roolistaan Oscar-tason suorituksen. Mielestäni suomalaiset näyttelijät ovat valmiita menemään paljon pidemmälle kuin mitä heiltä normaalisti odotetaan. Joka tapauksessa he ovat todella taitavia. ”

Veiko Õunpuun aiempia elokuvia ovat muun muassa Venetsian elokuvajuhlilla palkittu läpimurtoelokuva Syystanssiaiset (2007), Sundancessa kansainvälisen ensi-iltansa saanut Pyhän Tonin kiusaus (2009) sekä Berliinin elokuvajuhlillakin nähty Free Range (2013).

Viimeiset-elokuvan ovat tuottaneet virolaisen Homeless Bob Productionin Katrin Kissa, suomalaisen Bufon Mark Lwoff ja Misha Jaari ja hollantilaisen PRPL:n Ellen Havenith.

Elokuvan levityksestä Suomessa vastaa B-Plan Distribution.

Viimeiset-elokuvan synopsis:

Nuori kaivosmies Rupi (Pääru Oja) aikoo tuntureita louhimalla kaapia kasaan tarpeeksi rahaa karistaakseen kaivoskylän tukahduttavat tomut ikuisiksi ajoiksi jaloistaan. Mutta työt kaivoksessa seisovat, koska Rupin isä, vanha poromies (Sulevi Peltola) kieltäytyy myymästä maitaan. Kaiken lisäksi ”Kalastajana” tunnettu juonitteleva kaivospomo (Tommi Korpela) iskee silmänsä Rupin parhaan kaverin Lievosen naisystävään Riittaan (Laura Birn), johon Rupikin on salaa rakastunut. Elämä kaivoskylässä on vaarallista, ja tapahtumat vievät hetki hetkeltä kohti lopullista sortumista. Rupin on tehtävä valinta: minne ja kenelle hän kuuluu? Isiensä maille, alkukotiin tuntureille, vai itsekkäiden pyrkimysten kylmään maailmaan?

Katso Viimeiset-traileri alta:

Opettajien pikkujouluhitti nro 1!
Kuuntele Opettaja Lilli Spotifysta!




Tallenna itsellesi mahtava Spotify-soittolista!