MTV Oy
10:10 - 11.10.2020

tv-sarjat / Findance
Paras vuosi ikinä -komediasarja saa jatkoa

MTV3 esitti hiljattain Paras vuosi ikinä -komediasarjan ensimmäisen tuotantokauden.

Sarja saa jatkoa kakkoskaudella, jonka kuvaukset ovat nyt aloitettu.

Paras vuosi ikinä kertoo kahdesta kolmekymppisestä naisesta (Lotta Kaihua ja Ella Lahdenmäki), jotka päättävät pitää välivuoden ja elää viimeinkin niin, ettei vanhana varmasti kaduta. Kämppiksiksi muuttavien naisten to-do-listalle mahtuu niin rokkibändin perustamista, huumeiden kokeilemista, joogaa ja henkistymistä kuin orgioitakin. Sarjan takana ovat Tuffi Films -tuotantoyhtiön palkitut huipputekijät.

Toisella tuotantokaudella Miina ja Karla jatkavat elämänsä parasta vuotta kämppiksinä ja päättävät ravistella omia ennakkoluulojaan entistä enemmän. Naiset muun muassa tutustuvat esiäiteihinsä, ryhtyvät seksipositiivisiksi ja palaavat luontoon. Sarjassa nähdään myös liuta uusia näyttelijöitä, esimerkiksi Tommi Eronen, Santtu Karvonen, Marjaana Maijala, Johannes Holopainen, Vilma Kinnunen ja Samuli Niittymäki.

Käsikirjoituksesta vastaavat edelliskauden tapaan Jenni Toivoniemi (Seurapeli, Tottumiskysymys) ja Kirsikka Saari (Hölmö nuori sydän, Pitääkö mun kaikki hoitaa?), jotka myös ohjaavat sarjan. Lisäksi Ulla Heikkilä (Eden) on ollut mukana kirjoittamassa jaksoja.



Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!