
Makia julkaisi tänään 100-prosenttisesti vastuullisen malliston ja muutti verkkokauppansa sekä myymälänsä vastuullisiksi yhden päivän ajaksi. Mallistossa ei ole yhtään tuotetta ja sekä myymälä että verkkokauppa ovat tyhjiä.
“100-prosenttisesti vastuullisen vaatteen tekeminen on mahdotonta. Vain ilman vaatteita oleva ihminen pukeutuu täysin vastuullisesti. Siksi mitään Makian täysin vastuullista mallistoa ei ole olemassa. Sillä ja kauppojen tyhjentämisellä päiväksi halusimme kiinnittää huomiota paitsi vaateteollisuuden kestämättömiin käytäntöihin niin myös ihmisten kestämättömiin kulutustottumuksiin”, Makian operatiivinen johtaja Mika Martikainen sanoo.
Yli 50 prosenttia vaatteista hävitetään alle vuodessa niiden ostamisesta. Joitakin vaatteista käytetään vain 7-10 kertaa ennen kuin ne hävitetään. Vaateteollisuus tuottaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin koko kansainvälinen laiva- ja lentoliikenne yhteensä. Suomessa heitetään pois arviolta yli 70 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä vuosittain eli 13 kiloa jokaista suomalaista kohden.
“Makia suunnittelee aikaa ja käyttöä kestäviä tuotteita, se on tärkein vastuullisuustekomme”
Eettisen kaupan puolesta ry:n eilen julkaisemassa Rank a Brand -selvityksessä Makia sijoittui D-kategoriaan.
“Makia pyrkii parantamaan jatkuvasti vastuullisuuttaan, mutta emme todellakaan voi sanoa olevamme vastuullisia. Vastuuttominta on väittää olevansa vastuullinen. Makia suunnittelee aikaa ja käyttöä kestäviä tuotteita, se on tärkein vastuullisuustekomme. Tuotannon, materiaalien, logistiikan ja muiden asioiden osalta pyrimme parantamaan vastuullisuuttamme sesonki sesongilta. Käytämme myös huomattavan summan vuodessa rahaa esimerkiksi Itämeren suojeluun. Nämä ovat tällä hetkellä keinomme taistella tätä koko alaa koskevaa globaalia ongelmaa vastaan”, Martikainen sanoo.
Makian vastuullisuusraportti avaa yrityksen toimintatavat perusteellisesti. Makian tuotannosta on tällä hetkellä 64 prosenttia ympäristöystävällisiä EPM-materiaaleja (Environmentally Preferred Materials), verkkokaupan tilaukset postitetaan uudelleen käytettävissä, kierrätysmateriaalista valmistetuissa RePack -pakkauksissa, ulkomaan verkkokauppalähetykset on kompensoitu hiilineutraaleiksi ja lippulaivamyymälässä käytetään aurinkovoimalla tuotettua sähköä.
“Asiakkaidemme toivomme miettivän kymmenen lisäsekuntia ennen jokaista ostosta ja kysyvän itseltään: tarvitsenko todella tämän vaatteen? Iloitsemme molemmista vastauksista”, Martikainen sanoo.