Rex Features / AOP
16:10 - 28.08.2020 / musiikki / Findance
Uusi Katy Perry -albumi Smile ilmestyi

Katy Perry on julkaissut viidennen studioalbuminsa Smile.

Levyn työstäminen alkoi hyvin vaikean ajanjakson jälkeen, jonka aikana Perry kamppaili masennuksen, julkisen kritiikin sekä eron parissa. Sen kappaleet kertovat sinnikkyydestä, toivosta ja rakkaudesta ja artistin mukaan albumi on hänen matkansa kohti tunnelin päässä olevaa valoa. Levyn julkaisuhetkellä supertähti on hyvin erilaisessa elämäntilanteessa, kuin kolme vuotta sitten: Perry ja hänen kihlattunsa Orlando Bloom toivottivat aiemmin tällä viikolla maailmaan esikoislapsensa Daisy Dove Bloomin.

Uuden albumin parissa on työskennellyt lukuisia eri kirjoittajia ja tuottajia, kuten Zedd, Charlie Puth, Andrew Goldstein, Ian Kirkpatrick ja Madison Love. Levyltä julkaistiin etukäteen kultaa striimannut Never Really Over, kappaleet Harleys In Hawaii, Daisies, What Makes A Woman sekä uusin single Smile. Nimikkosinkku on pysynyt viisi viikkoa Iso-Britannian radiolistan viiden soitetuimman kappaleen kärjessä ja saanut merkittävää radiosoittoa myös Suomessa.

Katy Perry julkaisi edellisen studioalbuminsa Witness kesällä 2017. Suomessa yli 10 miljoonaa kertaa striimatut Chained To The Rhythm ja Swish Swish -hitit sisältänyt levy on myynyt Perryn aiempien albumien tapaan Suomessa platinaa. Chained To The Rhythm nousi myös suomalaisradioiden soitetuimmaksi kappaleeksi. Yli kymmenvuotisen uransa aikana Katy Perryn musiikkia on striimattu yli 45 miljardia kertaa ja hänen albumeitaan on myyty maailmanlaajuisesti yli huikeat 45 miljoonaa kappaletta.

Kuuntele Smile Spotifyssa alla:

artikkelin avainsanat:
Katy Perry Orlando Bloom