
Tasan vuosi sitten julkisuuteen Shower-esikoissinglellään otsikoihin ponnahtanut Johanna Kuvaja on julkaissut remixin julkaisuvuonnaan noin 40 maassa radioissa soittoaikaa saaneesta kappaleesta.
Shower nousi julkaisunsa jälkeen Suomen Spotifyn Viraalilistan ykköseksi, oli 5 maan hittilistalla 15 viikkoa. Alkuperäisbiisi on kerännyt Spotifyssä ja YouTubessa tähän mennessä liki puoli miljoonaa streamia, ja biisin myötä Johanna sai myös oman radio-ohjelman.
Näyttävä Johanna on herättänyt huomiota ympäri Euroopan, ja kolmen lapsen äiti tekee todellisen valtauksen, kun hänen kuvansa julkaistaan Portugalin Playboyssa elokuun lopulla. Samalla kyse on lehden viimeisestä numerosta koskaan.
"Brändini ja musiikkini on rakentunut seksikkyyden, sensuaalisuuden, itsensä hyväksymisen ja itsensä rakastamisen ympärille, joten Playboy tukee tätä sanomaa. Olen otettu, että minua pyydettiin lehden viimeiseen numeroon."
"Artisti voi olla lahjakas ja seksikäs. Ajat ovat muuttuneet, eikä vaatteiden poisottaminen ole enää mikään iso juttu nykymaailmassa. Eipä Playboy-menneisyys Madonnankaan musiikkiuraa haitannut aikoinaan", hän jatkaa.
Johanna katsoo kaikin tavoin optimistisesti tulevaan:
"Koronan takia kärsin monen kymmenen tuhannen sijoitustappiot ja lisäksi sairastuin mysteeriseen tulehdukseen keväällä. Onneksi ei ollut koronaa, ja homeopatia ja ruokavalio ovat tuoneet avun. Nyt aloitetaan taas uusilla kujeilla eteenpäin", Johanna toteaa tyytyväisenä.
Nyt julkaistun remixin takaa löytyy vuonna 2016 Vuoden vientiteko -palkinnollakin muistettu tuottaja Janne Hyöty, joka on kerännyt kiitosta erityisesti Aasian markkinoilla. Meriittilistaan lukeutuu muun muassa 40 Japanin listaykköstä.
"Hain pitkään hyviä remixaajia, ja Jannen menestys Aasiassa oli tietenkin tähän valintaan suuresti vaikuttava asia", Johanna kertoo.
Johanna kuvasi Shower-remixistä myös lystin videon, joka on kuvattu kertaotolla kännykällä suihkussa sadetakki päällä. Editin hän teki junassa.
"Pointti tässä on se, että pitäisi uskaltaa heittäytyä enemmän eikä murehtia sitä mitä muut ajattelevat. Lopputuloksen ei tarvitse olla aina täydellinen."
Kuuntele Shower (Janne Hyöty remix) alta: