Anna Äärelä
12:10 - 10.08.2020 / musiikki / Findance
Sunrise Avenue -keulakuva Samu Haber saa oman elämäkerran Forever Yours

Sunrise Avenue -yhtyeen keulakuva Samu Haber saa oman elämäkerran 14. lokakuuta.

Samu Haber – Forever Yours käännetään muun muassa englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi. Kirjan ennakkomyynti alkaa tänään 10.8.2020.

Samu Haber nosti Sunrise Avenuen maailmantähteyteen omilla ehdoillaan - eikä suostunut uskomaan edes siihen sadanteen levypomon hylkäykseen, vaan toteutti itseään säästelemättä suuren unelmansa. Menestyksen varjopuoli on ollut kuitenkin raskas. Loppuunpalamiset, välirikot, taiteelliset kriisit ja täpärät pelastumiset ovat seuranneet toisiaan.

- Toivottavasti tämä tarina inspiroi jotakuta junioria uskomaan itseensä ja toteuttamaan hullua unelmaansa vastatuulista huolimatta. Ehkä hän voisi tosin välttää muutaman karikon, joille itse ajauduin. Tosin myös virheet kuuluvat elämään ja niistä voi saada tärkeää oppia. Osalle voi jälkeenpäin jopa nauraa kirja kourassa kippurassa lattialla, Haber avaa.

Toimittaja ja menestyskirjailija Tuomas Nyholmin mukaan tekoprosessi vaati verta, hikeä ja kyyneliä - ja lukemattomia haastattelutunteja.

- Ammatillisesti erittäin kova haaste. Ja vähintään yhtä motivoiva. Samu olisi voinut valita käytännössä kenet tahansa elämäkertansa kirjoittajaksi, joten kunnia oli suuri. Kuten tietysti vastuukin, koska tarina on niin ainutlaatuinen. On selvää, että tämä projekti jää yhdeksi elämäni huippukohdista - riippumatta siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, Nyholm kuvailee.

artikkelin avainsanat:
Samu Haber Sunrise Avenue