Saara Taussi
16:10 - 07.08.2020 / elokuvat / Findance
Sini Sabotage julkaisi Blueberry Makkonen -albumin - mukana myös Pyhimys, Vesta ja Seksikäs-Suklaa

Sini Sabotage on julkaissut ensimmäisen pitkäsoittonsa lähes seitsemään vuoteen. Blueberry Makkonen -albumin vierailijoina kuullaan Pyhimys, Vesta ja Seksikäs-Suklaa.

- On ollut aikoja jolloin ihan tosissaan uskoin, etten tuu enää räppäämään. Nyt musta tuntuu, että aikaa on kulunut vihdoin tarpeeksi ja tätä levyä kirjoittaessani koin, että pääsin ihan oikeasti aloittamaan puhtaalta pöydältä ja se jos mikä on inspiroivaa, Sini Sabotage kommentoi.

Kappale Maria Magdalena kiteyttää henkilökohtaisen kokonaisuuden päiväkirjamaisen luonteen.

- Maria Magdalenassa päästään hiukan pintaa syvemmälle Sabotagen sielunmaisemaan, mestaan mihin ei olla mun aiemmilla julkaisulla juurikaan päästy. Vaikka kaikki levyn biisit ovatkin ihka oikeasta elämästä, on Maria Magdalena rehellisin kurkistus kuoren sisään, Sini Sabotage kertoo.

Albumikokonaisuutta Sabotage kuvailee seuraavasti:

- Kaikessa mun uudessa musiikissa kuuluu se, että mä oon elänyt ja mä oon oivaltanut. Mun eka levy oli kutakuinkin pelkkää bailaamista ja sellaista nuoren naisen huolettomuutta, niinkuin mun elämäkin silloin aika pitkälle oli. Nyt on aika ammentaa tästä hetkestä. Tällä levyllä mä pohdin paljon integroitumistani omanlaiseen aikuisen naisen elämään.

Sini Sabotage, oikealta nimeltään Sini-Maria Makkonen, nousi koko kansan suosioon vuonna 2013 julkaistulla jättihitillään Levikset repee, joka kuuluu vuosikymmenen kuunnelluimpiin kappaleisiin yli 10 miljoonalla kuuntelukerrallaan. Sabotage julkaisi kultaa myyneen debyyttialbuminsa 22m2 vuonna 2013, jota seurasi vuonna 2015 EP Lue mun huulilta.

Blueberry Makkonen -kappalelista:

01. Kymmenen
02. Aerobist feat. Seksikäs-Suklaa
03. Maria Magdalena
04. Käärmeet
05. Kotirouva
06. €ero feat. Pyhimys
07. Lowkey reivit
08. ONLINE
09. Illuusioo feat. Vesta

Kuuntele Blueberry Makkonen Spotifyssa alla:

artikkelin avainsanat:
Pyhimys Seksikäs-Suklaa Sini Sabotage Vesta