napafilms
16:10 - 03.08.2020 / elokuvat / Findance
Hannu Karpo saa oman elokuvan - traileri julki

25. syyskuuta 2020 elokuvateattereihin saapuvasta toimittaja Hannu Karposta kertovasta dokumenttielokuvasta Karpo on nyt julkaistu traileri.

Elokuva kuvaa Karpon vuosikymmeniä kestänyttä uraa toimittajana sekä käänteitä, jotka tekivät Karposta ilmiön ja koko kansan tunteman tv-kasvon. Karpo on tallentunut kansakunnan muistiin oman tiensä kulkijana, joka raportoi väsymättä ja kuvia kumartamatta tavallisten suomalaisten ihmisten kohtaamista vääryyksistä.

- Sellainen kymmenentuhatta aihe-ehdotusta tuli vuodessa. Silloin ei luojan kiitos ollut näitä nettejä olemassa, Karpo sanoo.

Maailma, Suomi, media ja journalismi ovat käyneet läpi suunnattoman murroksen Karpon toimittajan uran aikana. Karpon tarina on kuin läpileikkaus tästä dramaattisesta muutoksesta – ja samalla muistutus siitä, miten toisenlainen maa Suomi oli vielä vähän aikaa sitten.

Elokuvassa Karpon pitkää uraa ja sen aikana tapahtuneita muutoksia suomalaisen median kentällä kommentoivat monet alan vaikuttajat ja Karpon kollegat. Trailerissa heistä kuullaan toimittaja Mirja Pyykköä.

Kansan silmissä Karposta kasvoi oikeuslaitostakin suurempi instituutio.

- Kansalaiset pitivät häntä tärkeämpänä kuin eduskunnan oikeusasiamiestä tai oikeuskansleria. Viimeinen oljenkorsi oli Hannu Karpo, toteaa trailerissa siviilioikeuden emeritusprofessori Urpo Kangas.

Elokuvan on ohjannut Jussi-palkittu Ari Matikainen (mm. Sota ja mielenrauha, Yhden tähden hotelli) ja sen tuottaa napafilms. Tuottajana toimii Liisa Karpo. Elokuvan levittää elokuvateattereissa Finnkinon elokuvalevitys ja sen oikeudet omistaa Scanbox Entertainment.

Katso traileri alla:

artikkelin avainsanat:
Hannu Karpo Karpo