HBO Nordic
10:10 - 10.06.2020

tv-sarjat / Findance
Eristyksissä on HBO:n ensimmäinen suomalainen alkuperäissarja

HBO Nordic julkaisi viime viikolla espanjalaisen minisarjan En Casa.

Seuraavaksi luvassa on sarjan suomalainen versio Eristyksissä, joka on myös ensimmäinen kotimainen HBO-alkuperäissarja.

Seitsemän ohjaajaa, seitsemän tarinaa, samat olosuhteet: sosiaalisen eristäytymisen ajanjakso. Uudessa suomalaisessa antologiasarjassa maineikkaat ohjaajat esittävät kukin oman näkemyksensä koronaviruspandemian aiheuttamasta poikkeuksellisesta tilanteesta.

Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi jo kolme kertaa. Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat onnellisimmillaan metsässä tai mökillään, omassa rauhassa. Maailmanlaajuisen pandemian myötä eristäytyminen ei kuitenkaan enää ole oma valinta, vaan kaikkia kehotetaan pysyttelemään kotona. Ravintolat ja baarit ovat kiinni, ja moni opiskelee tai tekee töitä kotoa käsin. Yli 70-vuotiaat elävät täysin eristyksissä.

Miten itsenäisyyteensä tottuneet suomalaiset reagoivat, kun eristäytymisestä tuleekin pakollista?

Palkitut suomalaisohjaajat AJ Annila (Ikitie, Sauna, Jadesoturi), Aleksi Salmenperä (Tyhjiö, Jättiläinen, Miehen työ), Alli Haapasalo (Tottumiskysymys, Syysprinssi), Mikko Kuparinen (Huone 301, 2 yötä aamuun, Sirocco), Mika Kurvinen (Invisible Heroes), Teemu Nikki (Armomurhaaja, #lovemilla) ja Marja Pyykkö (Koukussa, Yösyöttö, Sisko tahtoisin jäädä) ohjaavat kukin yhden Eristyksissä-sarjan jaksoista. Seitsenosaisen antologiasarjan jaksot ovat alle 20 minuutin mittaisia, ja niiden lajityypit vaihtelevat ohjaajan mukaan. Jokainen jakso sijoittuu koronapandemian aikaiseen sosiaalisen eristäytymisen ajanjaksoon.

- Kyseessä on ensimmäinen tilaamamme suomalainen alkuperäistuotanto, vastaavaa ei ole tehty koskaan aikaisemmin. Olemme innoissamme siitä, että voimme tarjota suomalaisille luovan alan ammattilaisille tilaisuuden kertoa tarinansa. Eristyksissä täydentää sosiaalista eristäytymistä kuvaavaa At Home -ohjelmien ketjua: olemme toteuttaneet vastaavanlaiset projektit myös Espanjassa ja Puolassa. On kiehtovaa nähdä, kuinka elokuvantekijät eri puolilta Eurooppaa tulkitsevat käsillä olevat, haasteelliset ajat, toteaa Antony Root, HBO Europen alkuperäisohjelmien ja tuotanto-osaston johtaja.

Uusi sarja jatkaa espanjalaisen En Casan ja puolalaisen W Domun jalanjäljissä. Sosiaalisen eristäytymisen ajanjaksoon on kussakin maassa suhtauduttu eri tavoin. Eristyksissä esittelee suomalaisen näkökulman ennennäkemättömään pandemiaan ja sen vaikutuksiin yksinkertaisten, mutta syvällisten lyhytelokuvien kautta.

- Lyhytelokuvan tekeminen näin poikkeuksellisista lähtökohdista on ohjaajalle upea, mielenkiintoinen haaste. Jokaisella seitsemällä ohjaajallamme on oma, vahva äänensä ja tapansa tehdä elokuvaa. Parhaillaan kokemamme erikoinen ajanjakso ruokkii heidän mielikuvitustaan ja haastaa etsimään sekä uusia kerronnan että tuotannon tapoja, kertoo Seija-Liisa Eskola, luova johtaja ja käsikirjoitettujen ohjelmien päällikkö Warner Bros. ITVP Finlandilta.

Uusi sarja saa ensi-iltansa ensimmäiseksi Suomessa tänä kesänä. Sarja saapuu myöhemmin katsottavaksi myös muihin Euroopan HBO-suoratoistopalveluihin.



Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!