
Heinähattu ja Vilttitossu jatkoivat kotimaisen elokuvan voitokasta alkuvuotta ollen jo kolmas elokuva, joka rikkoi 100 000 katsojan rajan. Kotimainen elokuva kiinnostaa laajaa yleisöä yhä enemmän.
- Olemme todella iloisia, että niin moni on jo nähnyt Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -elokuvan. Se kertoo siitä, että laadukkaita lastenelokuvia pitää tehdä jatkossakin. Tärkeintä meille tekijöille on se, että niin lapset kuin aikuiset ovat todella pitäneet elokuvasta”, iloitsevat tuottajat Jarkko Hentula ja Anni Pänkäälä.
Parametran tutkimuksen mukaan Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen on saanut keskimääräistä lastenelokuvaa paremman arvosanan. Lisäksi sen suositteluprosentti on ollut muita vastaavia elokuvia hieman korkeampi.
Elokuvan on ohjannut Lenka Hellstedt ja pääosissa nähdään 9-vuotiaat Emelia Levy (Heinähattu) ja Matilda Pirttikangas (Vilttitossu). Lisäksi elokuvassa näyttelevät Niina Lahtinen (Hanna), Joonas Nordman (Matti), Janne Kataja (Isonapa), Lari Halme (Rillirousku), Pirjo Heikkilä (Helga Alibullen), Krisse Salminen (Halise Alibullen) ja Aksa Korttila (opettaja Annukka).
Elokuvan tuottivat Yellow Film & TV, Ricky Rapper Oy ja Tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy. Elokuvan levitti SF Studios.
Aksa Korttila Emelia Levy Heinähattu ja Vilttitossu Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen Janne Kataja Joonas Nordman Krisse Salminen lapsiperheille Lari Halme Lenka Hellstedt Matilda Pirttikangas Niina Lahtinen Pirjo Heikkilä