Anna Äärelä
10:10 - 07.02.2020 / musiikki / Findance
Antti Tuisku - Valittu kansa julki - "kyseenalaistetaan suuria auktoriteetteja ja ihmisiä, jotka asettuvat korkeampaan asemaan arvostelemaan muita"

Antti Tuisku on julkaissut uuden pitkäsoittonsa Valittu kansa, joka startattiin jo keskiviikkona samannimisellä singlelä.

- Albumilla kuuluu ihmisen kaipuu hengelliseen kotiin - sellaiseen rauhaan, jota varmasti kaikki tällä planeetalla ennemmin tai myöhemmin etsivät. Kappaleissa kyseenalaistetaan suuria auktoriteetteja ja sitä kautta myös ihmisiä, jotka asettuvat korkeampaan asemaan arvostelemaan muita. Minulle on erityisen tärkeää, että pystyn katsomaan itseäni peilistä, analysoimaan käytöstäni ja tiedostamaan myös ne asiat, joissa pitäisi kasvaa ja kehittyä. En ajattele enkä halua kertoa ihmisille totuuksia elämästä tai siitä miten sitä pitäisi elää. Tahdon kuitenkin herättää keskustelua ja kyseenalaistaa joitain asioita, joita meille on lapsesta asti syötetty. Kappaleista voi löytää monenlaisia merkityksiä siitä riippuen kuka niitä kuuntelee, Antti Tuisku kertoo.

Albumia tehtiin Espanjassa samalla tiimillä kuin kahta aiempaa levyä. Tuotannosta vastaa Jurek ja kirjoittajina ovat hänen ja Antin lisäksi olleet Saara Törmä, Aku Rannila, Kalle Lindroth ja Henna Sarriola.

Kuuntele Valittu kansa Spotifyssa alla: