Alamy / AOP
09:10 - 19.01.2020 / viihde / Markku Leppilampi
Psykologinen temppu tekee sinusta itsevarman oloisen - toimii esimerkiksi Tinder-profiileissa

Psychology Today [lähde] kertoo psykologisesta ilmiöstä, jolla voi luoda itsevarman kuvan itsestään.

Kyseessä on niin sanottu cheerleader-vaikutus. Julkaisun mukaan sillä voi luoda itsevarman vaikutelman esimerkiksi deittiprofiileissa ja sosiaalisen median palveluissa.

Cheerleader-efekti on yksinkertainen - itseään täytyy vain kuvata osana ryhmää. Kuvia kannattaakin ottaa vaikkapa ystävien, työkavereiden tai muiden läheisten seurassa. Aiheesta tehdyssä tutkimuksessa ei havaittu eroa, oliko ryhmässä neljä, yhdeksän vai 16 ihmistä.

Tutkijat arvelevat, että ryhmässä oleminen lisää vaikutelmaa henkilön viehättävyydestä. Toisten ihmisten seurassa oleminen viittaa vuorovaikutustaitoihin, avoimuuteen, ystävälliseen luonteeseen ja jossain määrin ulospäin suuntautuneisuuteen.

Lisäksi ryhmäkuvissa henkilö saattaa näyttää luonnollisemmalta kasvojen ilmeiden ja vartalon eleiden suhteen. Jos kuvassa esiintyy yksin, siitä saattaa tulla keinotekoinen vaikutelma.

Tutkijat arvelivat myös, että ihminen arvioi ryhmää kokonaisuutena. Se puolestaan auttaa tasapainottamaan yksittäisen henkilön epätäydellisyyksiä.

artikkelin avainsanat:
nettideittailu Tinder tutkimukset