Elokuvasäätiö myönsi joulukuussa 4,6 miljoonaa euroa tukea 202 hakemukselle
Alamy / AOP


elokuvat /

Elokuvasäätiö myönsi joulukuussa 4,6 miljoonaa euroa tukea 202 hakemukselle

Vuoden viimeisessä päätöskokouksessa Suomen elokuvasäätiön hallitus on antanut päätöksen 403 hakemukselle. Myönteisiä päätöksistä oli noin puolet eli 202.

Tuotannon tukia haettiin eniten, yhteensä 263 hakemuksella yli 14,7 miljoonan euron arvosta. Tukea myönnettiin 78 hakemukselle yhteensä yli 3,7 miljoonaa euroa.

Tuotantotukea haettiin 53 elokuva- tai sarjahankkeelle, joista myönteisen päätöksen sai 20. Tuotantotukea jaettiin yhteensä 2 659 000 euroa. Tuensaajien joukossa on kolme on pitkää näytelmäelokuvaa, neljä sarjaa, seitsemän dokumenttielokuvaa ja kuusi lyhytelokuvaa. Näistä kaksi on animaatiohankkeita (sarja ja lyhytelokuva) ja neljä on kansainvälisiä vähemmistöyhteistuotantoja (kaksi näytelmäelokuvaa ja kaksi dokumenttielokuvaa).

Pitkien näytelmäelokuvien joukossa on mukana Kjell Westön romaaniin perustuva Rikinkeltainen taivas, jonka ohjaa Claes Olsson ja tuottaa Solar Films. Tuetuissa sarjoissa tekijöinä on mm. Jalmari Helander ja Auli Mantila, ja dokumenttielokuvista tuotantoon lähtee mm. John Websterin ohjaama työelämäkuvaus The Happy Worker sekä Mia Halmeen ohjaama lääketieteen maailmaan sijoittuva SuperB.

Vuoden 2019 aikana elokuvasäätiön tuotantotukea on saanut 66 hanketta, joissa Suomi on päätuottajamaa. Näissä hankkeissa 51 prosentissa on naisohjaaja, 46 %:ssa naiskäsikirjoittaja ja 31 %:ssa naistuottaja. Laajemmin tilastotietoja vuoden 2019 tukitoiminnasta julkaistaan keväällä 2020 ilmestyvässä Elokuvavuosi-raportissa.

Kehittämistuen puolella 85 hakemuksesta läpi meni 26 % eli 22 hakemusta, jotka saivat yhteensä 544 000 euroa. Käsikirjoitusapurahoissa läpi meni 23 prosenttia hakemuksista: 116 hakemuksesta 27 sai yhteensä 141 100 euroa. Kuudelle markkinointi- ja levitystukihakemukselle myönnettiin vajaa 400 000 euroa ja kolme hakijaa sai tukea kuvailutulkkauksen ja heikkokuuloisten tekstityksen valmistamiseen.

Käsikirjoitusapurahan saajissa oli kaksi Resilienssi-hankehaussa valittua tuensaajaa. Heurekan kanssa yhteistyössä toteutetussa hankkeessa etsittiin ideoita immersiivisiksi virtuaalitodellisuusteoksiksi, jotka voivat tulla osaksi Heurekan tulevaa luonnonkatastrofeja ja resilienssiä käsittelevää näyttelyä. Tuen saivat Timo Wright Mono No Aware -hankkeella sekä Olli Tähtinen Vesi ystävänä -hankkeella.

Jaa artikkeli
WhatsApp
Myös Snapchatissa