Alamy / AOP
09:10 - 04.12.2019 / viihde / Markku Leppilampi
Tutkijat: Tinder on ajanhukkaa - näin pieni osa käyttäjistä löysi seksiseuraa

Norjalaiset yliopiston tutkijat väittävät Tinderin olevan ajanhukkaa useimmille niin seksin kuin kumppaninkin löytämisen suhteen, Metro raportoi [lähde]. Tutkijat havaitsivat, että Tinderissä pätivät samat lainalaisuudet kuin todellisessa maailmassakin.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että todellisessa maailmassa seksiseuraa ja kumppaneita helposti löytävät henkilöt löysivät niitä todennäköisesti myös Tinderistä. Kaikki muut joutuivat kuitenkin pettymään, sillä seuran etsiminen oli vaikeaa myös Tinderissä, jos se oli sitä todellisessa maailmassa.

- Niille ihmisille, jotka eivät onnistu yhden yön jutuissa ilman Tinderiä, sovellus ei tarjoa juurikaan lisää uusia mahdollisuuksia, tutkija Trond Viggo sanoi.

Tutkimuksessa huomattiin myös ero miesten ja naisten Tinderin käytössä. Naiset käyttivät enemmän aikaa matchien arvioimiseen, sillä he etsivät kumppania itselleen. Miehet puolestaan swaippailivat kaikkien kohdalla oikealle ja toivoivat, että edes joku veisi heidät sänkyyn.

Tutkimuksen mukaan 20 prosenttia Tinder-käyttäjistä oli onnistunut löytämään seksiseuraa sovelluksen kautta. Heistäkin suurin osa vain kerran. Kahdeksan kymmenestä ei tässä ollut onnistunut lainkaan.

artikkelin avainsanat:
nettideittailu seksi Tinder