Universal Music
14:10 - 23.11.2019

musiikki / Findance
Milla Rumi - Mä olen se tyttö julki - "ei tarvitse pysähtyä yhteen paikkaan tai tapaan olla"

Milla Rumi on julkaissut uuden singlen Mä olen se tyttö.

Kappale kertoo artistin henkilökohtaista tarinaa siitä, että ei tarvitse pysähtyä yhteen paikkaan tai tapaan olla. Rumi on tehnyt kappaleen yhdessä tuottaja- ja muusikkoveljensä Miika Pylkkäsen kanssa.

- Mä olen se tyttö on kirjoitettu jo vuonna 2017, kun alettiin mun veljen, Miikan, kanssa tekee musaa työparina. Mulle meidän yhteistyö on tän uuden musan ydin; se että saa luoda ihmisen kanssa, johon uskoo ja luottaa ammatillisesti ja jonka kanssa on huutoriidellyt Lauantaipussin jaon tasa-arvoisuudesta, Rumi kommentoi.

Milla Rumi julkaisi debyyttialbuminsa Ilot, halut ja valheet vuonna 2014. Omaperäinen ja estoton laulaja julkaisi tämän jälkeen kolme EP:tä, joista viimeisin Tämä ei ole laulu ilmestyi vuonna 2017. Tämän jälkeen Rumi on valmistunut teatterikorkeakoulusta ja alkanut pikkuhiljaa tekemään uutta musiikkia, joka näkee tänään päivänvalon. Mä olen se tyttö on ensimmäinen single ensi vuonna julkaistavalta EP:ltä.

Kuuntele Mä olen se tyttö Spotifyssa alla:





artikkelin avainsanat:
Milla Rumi Universal Music