Idols-laulukilpailun 2017 voittanut Anniina Timonen on julkaissut esikoisalbuminsa Sä et tunne mua.
Albumi on läpileikkaus Anniinan kahteen viime vuoteen. Sen tekeminen oli Anniinalle tunteiden vuoristorata epävarmuuden ja riittämättömyyden fiiliksistä onnistumisen hetkiin.
Anniina kertoo albumistaan seuraavaa:
- Uskon, että mun kasvu artistina ja ihmisenä sekä mun mielenmaisema näiltä vajaalta parilta vuodelta kuuluu levyn biiseissä. Albumin biisit edustaa mun eri puolia ja näkemyksiä, ja joka biisin myötä avaan ihmisille ikään kuin uuden ikkunan siihen maailmaan, jota mä koen. "Sä et tunne mua vielä, mutta voit oppia tuntemaan."
Kaksi vuotta sitten Idolsin voittanut Anniina on kasvanut nopeasti kysytyksi biisintekijäksi. Alkuvuodesta 2019 Elements Musicilla biisinkirjoittajana aloittanut Anniina on päässyt erikoistumaan Aasian markkinoille. Hän palasi juuri biisinkirjoitusleiriltä Bangkokista ja myöhemmin tänä vuonna Anniina lähtee vielä Tokioon kirjoittamaan biisejä. Anniina on päässyt tekemään biisejä myös kotimaisille artisteille: hän on ollut mukana kirjoittamassa mm. Pikku G:n Pantomiimi-sinkkua.
Kuuntele Sä et tunne mua Spotifyssa alla:
