
Pyhimys julkaisee 3. tammikuuta 2020 uuden pitkäsoittonsa Mikko.
Mutta miksi Mikko?
- Mikko on mun ikäluokan yleisin nimi ja samalla yleiskäsite mm. sanoissa baarimikko tai ovimikko. Mikko on siis vähän niin kuin kuka vaan, vaikka samalla se olen just minä. Siksi mun seuraavan albumin nimi on myös MIKKO ja se julkaistaan 3.1.2020
- Mä olen tehny tätä musaa nyt 20 vuotta, mutta vasta viimeisen vuoden aikana se huomio on kohdistunut ensisijaisesti Mikkoon, siihen ihmiseen niiden biisien takana. Sen takia tuntui luonnolliselta käsitellä minää kokonaisen CD:n verran, kun se kuitenkin on loputon maailma siinä missä ulkoinenkin todellisuus. En halua sanoa, että kyse olisi silti mistään henkilökohtaisemmasta albumista sinänsä, vaan enemmänkin itsereflektiosta sen kautta miten ihmiset heijastavat mulle mun omaa kuvaa niiden käsitysten kautta. Tää on tavallaan identiteettipoliittinen teko, eli haluan ottaa sen tarinan mun omaan hallintaan ja kertoa sen just niin vääristellen kuin itse valitsen.
- Minä (Mikko) olen toiminut levyn vastaavana tuottajana ja olen tehnyt sen kuin lapsi karkkikaupassa. Jokainen biisi on tehty eri tiimin kanssa ja vierailevia, eri lailla huikeita ääniä kuullaan taas paljon. Yhteensä 38 huippulahjakasta ihmistä on ollut tekemässä pelkästään musiikkia levylle ja siihen päälle vähintään saman verran ihmisiä on ollut tuottamassa projektin muita osa-alueita, kuten visuaaleja kansista videoon ja tapahtumia keikoista promoon. Silti teos on täysin mun näköinen ja jokainen yksityiskohta on just niin kuin mä sen halusin ja siks tää on mun mielestä mun paras levy. Ehkä ekaa kertaa tein tämän itselleni, koska kukaan ei ymmärrä mua paitsi minä.
Pyhimys