Mariska julkaisee nimikkoalbumin Mariska 18. lokakuuta.
Mariskan omien sanojen mukaan tuleva albumi on hänen tähänastisen uransa tärkein. Kokonaisuudesta ovat vastanneet hänen lisäksi Riku Mattila ja Väinö Wallenius.
– Isoa ja ajatonta. Siinä oli ydinajatus, jota kohti lähdimme kulkemaan. Minun piti matkan aikana päästä yli monesta pelosta ja parannella syvään juurtuneita, tekemisiäni rajoittavia tarinoita. Halusin kirjoittaa sanoituksia, jotka vahvistaisivat minua tiellä kohti valoa ja joihin mahdollisesti toinenkin kanssakulkija voisi samaistua, Mariska avaa.
Albumia on työstetty pitkään. Oman suunnan hakemisen lisäksi aikansa otti myös sopivien yhteistyökumppaneiden löytäminen. Kärsivällisyys kuitenkin kannatti, sillä sen seurauksena sekä kokonainen albumi, että Mariskan ydin lauluntekijänä selkiytyi. Vahvojen tekstien lisäksi Mariska on vastannut ensimmäistä kertaa myös albumin sävellyksestä pääosin itse.
Mariskan tulevan albumin julkaisua juhlitaan virallisesti Helsingin Kuudennella linjalla joulukuussa.
Syksyn keikat:
26.10. Hämeenlinna, Suistoklubi
07.11. Oulu, 45 Special
08.11. Kajaani, Kulma
09.11. Kuopio, Henry´s Pub
13.11. Espoo, Sellosali
15.11. Joensuu, Kerubi
16.11. Porvoo, Taidetehdas
22.11. Kouvola, House of rock
05.12. Tampere, Klubi
07.12. Helsinki, Kuudes linja
