
Pyhimys palaa soolomateriaalin pariin uudella singlellä Muistuta mua.
Viime kesän Flow-festivaaleilla ensiesityksensä saanut kappale on kuulunut jo vuoden ajan Pyhimyksen keikkasettiin. Kauniin kappaleen kertosäkeen vokaaleista vastaa Euroviisuistakin tuttu Paradise Oskar.
- Muistuta mua on kesällä 2018 kirjoitettu biisi, joka antoi samalla sykäyksen uudelle Pyhimys-albumille. Biisin tekeminen oli nopea prosessi ja asiat loksahtelivat kuin itsestään paikalleen. Valitsin kappaleen julkaisulle poikkeuksellisen lähestymistavan. Halusin esittää kappaletta soolokeikoillani jo ennen julkaisua ja ensiesityksestä on nyt aikaa tasan vuosi, Pyhimys kertoo.
Muistuta mua on ensimmäinen singlejulkaisu Pyhimyksen tulevalta albumilta, jonka julkaisusta tiedotetaan myöhemmin.
Kuuntele Muistuta mua Spotifyssa alla: