Pixabay
05:10 - 17.06.2019 / maailmalta / Johan Ekroth
50 vuoden avioliitto päättyi rajulla tavalla - nainen kertoi jättävän miehensä

73-vuotiaan Ronald Strousen ja 72-vuotiaan Susan Strousen 50 vuotta kestänyt avioliitto päättyi hiljattain varsin ikävällä tavalla.

Pariskunnalle oli syttynyt riita heidän Lake Walesissa Floridassa sijaitsevalla asunnollaan. Riidan päätteeksi Susan kertoi jättävänsä miehensä ja vievän hänen rahansa.

Susan ei kuitenkaan suostunut kertomaan miehelleen, miksi halusi erota. Tästä turhautuneena Ronald päätti raahata vaimonsa nurmikolle ja kuristaa tämän hengiltä.

Polk County Sheriffi Grady Judd kertoo, että Ronald on nyt poliisin hallussa ja tulee saamaan tuomion, kirjoittaa Metro [lähde].

Susan löytyi pariskunnan olohuoneesta kuolleena. Hänen ranteissaan ja käsissään oli naarmuja sekä hänen sormestaan oli katkennut kynsi. Juddin mukaan vammat viittaavat siihen, että hän on yrittänyt puolustaa itseään viimeiseen saakka.

artikkelin avainsanat:
rikos