Alamy / AOP
05:10 - 26.03.2019 / maailmalta / Markku Leppilampi
Mies tilasi television nettikaupasta, saikin yllättäen kaksi - poliisi pidätti!

Newser kertoo [lähde] yhdysvaltalaisen miehen kyseenalaisista touhuista logistiikkafirman ja poliisin kanssa.

Mies tilasi itselleen television Amazonista. Yrityksen käyttämä logistiikkafirma kuitenkin lähetti miehelle vahingossa kaksi televisiota.

Yhdysvaltalainen päätti olla ilmoittamatta asiasta ja ripusti toisen television seinälleen. Tämä ei olisi kuitenkaan kannattanut.

- Luin kattavasti laeista ja tuumin, että kyseessä on arpaonni. Joskus voitat, joskus häviät, mies ajatteli television pitämisestä itsellään.

Logistiikkafirma otti yhteyttä poliisiin, koska ei saanut televisiota yrityksistä huolimatta takaisin mieheltä. Poliisin tultua paikalle mies ei edelleenkään ollut yhteistyöhaluinen.

Mies sanoi vastanneensa kaikkiin kysymyksiin "en tiedä", jotta ei asettaisi itseään heikkoon asemaan lain edessä. Poliisit palasivat etsintäluvan kanssa ja takavarikoivat television.

Syytteet mies sai varkaudesta ja poliisin harhauttamisesta.

artikkelin avainsanat:
Amazon rikos