
Tom Clancy's The Division 2 ilmestyy 15. maaliskuuta 2019 PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle.
Steamin sijasta Ubisoftin pelin tulee myytäväksi Epic Games Store -kauppapaikalle.
Pelin taustatarinassa on kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun tappava virus alkoi levitä New Yorkin kaupungissa. Tällä kertaa pelaajat löytävät itsensä Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington D.C.:n ympäristöstä. Eletään ihmiskunnan suurinta kriisiä ja selviytymistaistelu on käynnissä. Kokeneina Division-toimijoina pelaajat ovat kansakunnan viimeinen toivo täydellisen anarkian ja kaaoksen edessä. Mikäli pääkaupunki menetetään, koko maa suistuu rosvojengien ja barbaarisesti alueita hallitsevien roistojen käsiin.
Pelin uuden live action -trailerin on ohjannut mm. Drive-elokuvasta muistettu Nicolas Winding Refn: