Toni Manninen
12:10 - 12.02.2019

musiikki / Findance
X Factor -ohjelmasta tuttu Sana julkaisi uuden Tunne-singlen - "Aina julkaisu jännittää, mutta tässä se oli erilaista"

X Factor -ohjelmasta tuttu Sana on julkaissut uuden singlen Tunne.

Sana kertoo Findance.comille tuoreen luomuksensa taustoista.

- Tunne syntyi biisileirillä, jossa oltiin Vesa Lappalaisen, Wili Nuutisen, Jere Pehkosen ja Susanna Hyvärisen kanssa marraskuussa.

- Muistan sen, kun tulin yläkerrasta alas ja Vesa ja Wili oli just keksinyt ton kertsin ja lauloivat sitä siellä ihan täysiä. Oltiin kaikki heti ihan fiiliksissä. Tää biisi jännitti mua huomattavasti enemmän. Aina julkaisu jännittää, mutta tässä se oli erilaista. Luulen, että mua jännitti, miten mun lauluääni ja laulutaidot otetaan vastaan, ja mitä kuuntelijat ylipäätään tykkää kun laulua onkin aika paljon.

Sana ei ole aiemmin juurikaan laulanut.

- Siistiä, että voi kehittää itteään ja huomata sen kehityksen. Palaute biisistä on ollut positiivista ja biisi tuntui uponneen hyvin.

Musiikkivideo on mahdollisesti tulossa maaliskuussa ja keikat Sana hoitaa jatkossa soolona tanssijoiden kera.

- En malta odottaa, että meidän keikkasetti on valmis ja päästään esiintymään yleisölle. Toivon, että kesällä päästäis jonnekin festareille keikalle - sitä fiilistä ei voi sanoin kuvata, ne on niin hienoja hetkiä.

Sana on ehdolla vuoden oululaiseksi. Äänestää voi vielä artikkelin julkaisupäivänä täällä.

Kuuntele Tunne Spotifyssa alla:

artikkelin avainsanat:
Sana


Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!